Kari Nevalainen
Kari Nevalainen
The One(s) and only
Pitkän pohdinnan jälkeen Genelec päätti ottaa käyttöön koaksiaalielementin kaiuttimissaan. Syntyi The Ones -sarja, joka on nyt täydentynyt kahdella uudella mallilla. Maailmankiertueen Suomen-lähtölaukaus ammuttiin Finnvoxin studioilla
Pari vuotta sitten vuonna 2015 Genelec hämmästytti äänentoiston ystäviä genelecläisittäin oudonnäköisillä 8351-kaiuttimilla. Ne poikkesivat vanhoista Geneleceistä ratkaisevalla tavalla: kaiuttimissa näytti olevan vain yksi elementti. Laajakaistakaiutin Geneleciltä? Ei aivan. Sellaista päivää tuskin tulee.
Elementti oli koaksiaali: diskanttielementti keskiäänisen keskellä täydennettynä kahdella ovaalilla bassoäänisellä toistamassa alle 400–500 hertsin taajuuksia katseen ulottumattomissa.
Siihen asti, perustamisestaan vuonna 1978, Genelec oli itsepintaisesti jakanut bassojen yläpuolisen kaistan diskantille ja keskiääniselle.
Loppukeväällä 2017 tämä kaikkien aikojen menestynein suomalainen kaiutinyritys lanseerasi 8351:lle kaksi pienempää sisarmallia 8341:n ja 8331:n. Globaali lanseeraus tapahtui komeasti Lontoossa Metropolis-studiossa. Suomessa kiertueen aloituspaikaksi oli valittu lähes yhtä legendaarinen Finnvox ja sen paljon nähneet studiot.
Legendaariseksi pääsee, kun on kertoa monta legendaa. Suomen ensimmäisenä oikeana levytysstudiona vuonna 1965 perustetulla Finnvoxilla on. Merkittäviä suomalaisartisteja, jotka eivät ole käyttäneet Finnvoxin palveluja, on vähän. Finnvox on kansallinen instituutio.
Finnvox on aina ollut innokas myös omaksumaan viimeisintä studiotekniikkaa: neliraitanauhureista 24-raitanauhureihin, Solid State Logic -äänipöydistä HDX- Pro Toolseihin ja Westlake Audiosta/Tannoysta Geneleceihin. Vanhoja studioita on vähän väliä uudistettu ja uusia rakennettu.
Samaa korosti Finnvoxin johtaja Risto Hemmi avauspuheenvuorossaan sekä sitä, miten Genelec 1031 2000-luvun alussa räjäytti pankin ja sitä, kun studiolle saapuivat Genelecin ensimmäiset aktiiviset 1094-subwooferit ja heti perään 8000-sarjan digitaaliset Genelecit (8200 DSP erityisesti).
Kari Nevalainen
Hemmin mukaan Genelec-kaiuttimien syvin olemus paljastuu siinä, että jälkikäteen ei ole tarvinnut olla huolissaan äänityksen tai miksauksen onnistumisesta, siitä toistuuko musiikki muualla ja muilla laitteilla kuten studiossa on tarkoitettu. Geneleceillä voi työskennellä luottavaisin mielin. Ei tarvitse keskittyä kuuntelemaan kaiutinta, kun voi kuunnella musiikkia, koska Genelecit eivät kuulosta miltään.
Myytti kaiuttimista ilman omaa ääntä elää vahvana.
Historiaa ja estetiikkaa
Kolme studiota oli valjastettu demo-/kuuntelukäyttöön kaikissa rivi uusia The Oneja pöydän päällä ja jokunen seinällä. Vaikuttavan näköisiä studioita kuten kuvista näkyy.
Ennen studioihin päästämistä Genelecin edustajat kertoivat kolmen miehen voimin uusista kaiuttimistaan.
Toistettuaan Genelecin pyrkimyksen alkuperäisen materiaalin neutraaliin toistoon toimitusjohtaja Siamäk Naghian kertasi firman historiaa merkkipaaluna esimerkiksi 10 vuotta sitten lanseerattu kalibrointisofta.
Kaiuttimiin liittyen Naghian antoi ymmärtää Genelecin puuhanneen koaksiaalielementin kanssa jo 1990-luvun puolivälissä ja tarttuneen aiheeseen uudelleen noin vuosikymmen takaperin.
Tämä vähän ihmetyttää. Koaksiaalielementti ja pistelähdemäinen toisto on 80 vuotta vanha keksintö (esimerkkinä Altec Duplex 605, Tannoyn konsentriset elementit ja niin edelleen). Yhdeksänkymmentäluvulla useampi kaiutinfirma, suomalainen Gradient mukaan lukien, hyödynsi koaksiaalielementtiä kaiuttimissaan. Mitään estettä tekniikan käytölle ei ole ollut.
Vai olisiko niin, että Genelec ei ole uskonut koaksiaalielementtiin teknisistä syistä (vajaa kaista, riittämätön äänenpaine, epälineaarisuudet ja muut enemmän tai vähemmän todelliset syyt), mutta on sittemmin tullut toisiin aatoksiin. Hyvä niin.
Totta sekin, että Genelec ei päästä mitä tahansa uutta keksintöä markkinoille noin vain. Kun se valmistaa lähes kaiken kaiuttimissaan tarvittavan itse, on selvää, että komponenttien valmistus ohjaa myös tuotantoa. Itseriittoisuudella myös taataan, että 1980-luvun Genelecit voidaan aina korjata käyttökuntoon, jos vikoja ilmenee.
Lopuksi Naghianin painotti Genelecien uutta ulkonäköajattelua, mikä onkin ollut selvästi nähtävissä yrityksen palkattua monesti palkitun teollisen muotoilijan Harri Koskisen mukaan suunnittelijatiimiinsä. Uudet Genelecit – The Onesit erityisesti – ovat kuulemma aiheuttaneet ulkonäköpaineita muille studiokaiuttimien valmistajille. Muotoilun tavoitetaso ammattipuolella tulee nyt Geneleciltä.
The Ones -kaiuttimet ovat kieltämättä omalla tavallaan varsin tyylikkään näköiset monitorit, huolella muotoillut ja piilotettuine elementteineen yllätyksellisetkin. Ne ovat olennaisesti vähemmän kaiutinmaiset kuin vaikkapa 1000-sarjan Genelecit. Nähtäväksi jää, onko The Ones -sarja – muista avuistaan huolimatta – liian sulolinjainen usein aika rujonnäköisiin, räkkimaailman kulmikkaasta estetiikasta ammentaviin studiotiloihin.
Varmaan on niitäkin, joille 1031:set yhä ovat ne ainoat oikeat Genelecit.
Hermotiedettä
Thomas Lund otti alustuksessaan esiin monta tärkeää seikkaa, ja loppuhuipennus oli mieleenpainuva. Pitkään ammattiäänentoiston puolella työskennellyt Lund toimii Genelecin tutkimus- ja kehitystyöosastolla vanhempana teknologina mutta on koulutukseltaan lääkäri ja neurotieteilijä. Hän on tutkinut paljon muun muassa äänen lokalisaatiota.
Kari Nevalainen
Yksi Lundin teemoista koski äänen vastaanottamisen, reseption, ja äänen havaitsemisen, perseption, välistä suhdetta. Tiedetään, että vain pieni osa ulkokorvan vastaanottamasta ja esiprosessoimasta informaatiosta päätyy keski- ja sisäkorvan kautta tietoisen kuulokokemuksen synnyttävälle aivoalueelle.
Vähemmän tunnettua ehkä on, että aivot ja korva tekevät työtä keskinäisessä vuorovaikutuksessa hermoimpulssien vaeltaessa edestakaisin.
Kuuleminen itsessään on aivoille raskasta toimintaa verrattuna moniin muihin kehon prosesseihin, mutta kaikkein eniten energiaa ja hermoratoja kuluttavaa on Lundin mukaan äänen suunnan paikantaminen (vertailu oikean ja vasemman korvan välillä).
Tästä tietysti päästään siihen, että kaiuttimenkin pitäisi tarjota ääntä, jossa on korvalle ja aivoille mahdollisimman vähän huonosti ymmärrettävää suuntainformaatiota, mikä Lundin mukaan on tutkitusti eniten kuunteluväsymystä aiheuttava ominaisuus toistetussa äänessä.
Koaksiaalielementti määritelmän mukaan ei aiheuta kahden erillisen elementin aikaan saamaa äänen värittymistä ja epäyhtenäisyyttä jakotaajuusalueella, erityisesti akselilta sivussa. Jakotaajuusalueen värittyneisyydestä johtuva äänen epäluonnollinen kuvantaminen on Lundin mukaan tärkein yksittäinen syy kuunteluväsymykselle.
The Onesit eivät edellytä kaiuttimien millimetrin tarkkaa sijoittelua suhteessa kuuntelijaan. Ne voidaan myös kääntää kyljelleen, jolloin ääni pysyy pistelähdemäisenä ja kaiuttimen luoma tilavaikutelma luonnollisena ja helposti ymmärrettävänä. Aivojen kannalta tämä tarkoittaa huomattavasti pitempiä kertakuunteluaikoja.
Äänen suunnan luonnollinen paikantaminen on tärkeää ammattiäänentoistossa nopeita tuotannollisia päätöksiä (kuten mikrofonien sijoittaminen, tasojen asetus, panorointi, taajuuskorjaus ja niin edelleen) tehdessä, mutta samat lait pätevät kotikuuntelussa.
Sanoi Lund muutakin pohtimisen arvoista. Huonon kuvantamisen (myös kuulokkeilla) lisäksi kuunteluväsymykseen vaikuttavat liian suuri kuunteluvoimakkuus ja äänenpaineentaso, puutteellinen transienttitoisto ja liika energia korkeilla taajuuksilla! Tämä vastaa arkikokemusta: tavalliset ihmiset haluavat johdonmukaisesti kuunnella pehmeämpää ja vähemmän terävää ja kirkasta ääntä kuin diskanteista huolissaan olevat studioammattilaiset ja enemmistö hifisteistä.
Toisaalta Lund antoi myös epäsuoraa tukea molemmille ammattilaisille korostaessaan hitaan kuuntelemisen merkitystä ja sitä, miten kokeneet ja koulutetut kuuntelijat kuulevat äänessä asioita, joita kokemattomat eivät, ja että tämä on myös tärkeää ottaa huomioon kaiuttimia kehitettäessä.
The Onesit
Aki Mäkivirran tehtäväksi jäi kerrata The One -kaiuttimien teknisiä ratkaisuja ja ominaisuuksia. Kyse on siis kolmitiekaiuttimista, joissa kaksi ovaalia, lipan alle piilotettua bassoelementtiä saartaa molemmin puolin viimeiseen asti hiottua koaksiaalielementtiä. Elementti on pystysuuntaan melko laajassa suuntaimessa.
Suuntain on selvästi suurempi kuin aiemmissa Geneleceissä, joskaan ei kovin syvä. Sen ansiosta The Onet ovat hallitusti ääntä suuntaavia. Suuntain itsessään on liian lyhyt suuntaamaan ääntä alle 400–500 hertsin jakotaajuuksilla. Suuntaavuutta on saatu kuitenkin jatkettua innovatiivisella bassoelementtien käytöllä.
Genelecin mukaan 8351 suuntaa ääntä vaakatasossa 200 hertsistä ylöspäin, mikä saattaa hyvin olla jonkinlainen maailmanennätys alle 50-senttisten kaiuttimien sarjassa!
Alumiinikotelossa oleva koaksiaalielementti on tehokkaasti eristetty kaiutinkotelosta, eikä esimerkiksi bassoäänisten takaa puhaltaminen suuntaimeen vaikuta koaksiaalielementin toimintaan mitenkään. Koaksiaalielementti on tehty täysin saumattomaksi suuntaimen kanssa ilman epäjatkuvuuskohtia: säteily säilyy yhtenäisenä, eikä diffraktioita synny.
Kari Nevalainen
Kaiuttimissa on edelleen dip-kytkimet sävynsäätöä ja sijoittelua varten, mutta Genelecin muiden Smart Active Monitor -kaiuttimien tapaan The Oneseissa on GLM-, eli Genelec Loudspeaker Manager -dsp-tekniikka monipuolisempaa ja hienovaraisempaa sovitusta sekä korjausta varten.
The Ones -sarjan kolme mallia eroavat lähinnä tilavuudeltaan, elementtien kooltaan ja alarajataajuudeltaan. Vain 19-millimetrinen diskanttielementti on kaikissa sama. Vasteet ovat tasaiset, totta kai. Niin tasaiset, että Genelec ei lainkaan salaillut, että 8351:sen vasteessa on pientä räpellystä 10–20 kilohertsin alueella, joka kahdesta muusta mallista puuttuu.
Aika kuunnella
Puheiden jälkeen oli aika omin korvin todeta The Onesien äänivarat ja niiden laatu. Sen perusteella, mitä parissa studiohuoneessa kuulin, ääni on kiistatta tasokas. Toistovirheitä, edes lievempiä sellaisia, on melko turha bongailla.
Kokeneempi kuuntelija olisi melkein voinut ennustaa, että näin olisi. Jopa ilman kuuntelua. Kaiutin on tehty soimaan varman päälle ilman sen kummempia ääni-ihanteita, ja sen kuulee. Tai siis ei kuule. Kun ei ole mitään erityistä ääntä, mitä pitäisi kuunnella. Paitsi tietenkin tämä ”ei omaa ääntä” -ääni, joka on se Genelecin oma ääni.
Kari Nevalainen
Mutta entä hifiharrastajat? Tai ainakin ne hifiharrastajat, jotka eivät koe, että kotikaiuttimilla olisi sama tehtävä kuin työkalulla?
Genelec on viime vuosina tehnyt kovasti töitä saadakseen kaiuttimensa yleistymään kotikuuntelussa. Muotoilusta se ei ole enää kiinni, ja uskon, että äänenlaadun korkea tasokin tunnustetaan. Asia ei ole kuitenkaan tällä selvä. Osa harrastajista ei jaa Genelecin (ja monien muiden) ajattelumaailma, päämäärää äänen äärimmäisestä puolueettomuudesta, neutraaliudesta, vaan kokee tämän filosofian toimivan harrastamisen ydinajatusta vastaan.
Muistan hyvin erään uusia kaiuttimia etsineen ranskalaisen harrastajan, joka hylkäsi yhden vaihtoehdon sillä perusteella, että ääni ei ollut riittävän ”coloré”. Hän ei tietenkään halunnut, että kaiuttimen ääni olisi värittynyt niin kuin me sen mittausten kautta yleensä ymmärrämme. Sen sijaan hän toivoi kaiuttimelta ääntä, jossa olisi sisäinen, häntä puhutteleva, positiivinen väri tai sävy. Näin monet harrastajat tekevät.
Puheenvuoronsa päätteeksi Lund soitti yleisölle kahta musiikkinäytettä, toinen Duke Ellington vuodelta 1958 (stereona) ja toinen jotakin modernia rytmimusiikkia vuodelta 2012. Toinen äänityksistä hengitti luonnollisesti, avasi vapaan väylän esitystilaan ja oli valtavan dynaaminen. Toinen oli katastrofi, kompressoitua kireää puuroa. Varmistaakseen että kyse ei ollut mistään konversioversiosta Lund oli käynyt ostamassa kyseisen bändin cd-levyn. Tulos oli aivan sama.
Lundin viesti oli tietenkin, että paraskaan monitori, tässä tapauksessa The One 8531, ei pelasta, jos studiosta päästetään tällaista ääntä levylle. Näinhän se on.
Lund ei kuitenkaan sanonut mitään siitä, että se sama studiomaailma (äänittäjät, masteroijat, miksaajat), missä Genelecinkin kaiuttimia käytetään paljon, on valtaosin valjastettu tuottamaan kompressoitua moskaa, joka kuitenkin kuulostaa joltakin kannettavissa bluetooth-kaiuttimissa, pöytäradioissa, autostereoissa ja älypuhelimen nappikuulokkeissa.