Jussi Arvio
Kolumni: Messukankkunen
Parametrien valossa Suomi rokkaa. Kasvuennusteita rukataan ylös, ja hallitus panostaa taloustieteiden saralle. Valtion vauhti on ralliauton luokkaa, mutta joku unohti kertoa sen hifialalle. Missä mättää?
Ainoa ralliin viittaava aasi siltoineen on messukankkunen. Syyskauden avannut, kotimaan mittapuulla vuoden suurin hifitapahtuma ei juurikaan liikuttanut kansaa. Näytteilleasettajien määrä oli sekin viime vuoteen verrattuna vähäinen. Saattaa olla, että muutaman taantumavuoden erikoiskoe on viimein verottanut omansa. Statistiikkaa en väitteeni tueksi tavoittanut, vain laajan suullisen otannan alan ammattilaisilta.
Vaikka messuilla näkyi jonkin verran ristiliikehdintää, jäi myssyn alle kutemaan ajatus ja toinenkin. Oliko markkinointi karahtanut lepikköön? Ainakin liialliseen hörhöfaktoriin viittaava nimeämisperuste siltä vaikuttaa. Olisiko esimerkiksi hifi&design, möbel och teknik tai ääni&kuva kosiskelevampi konteksti? Mielestäni kyllä, jos ympärillä häärää antiikin, habituksen ja sisustamisen ykkösnyrkkejä.
Mietin myös, että monenko kotiin esimerkiksi Avantgarden tolkuttoman kokoiset torvet tai PMC:n prätkämies-lookin omaava jööti istuisi siihen kiiltovalkoisen piirongin tai antiikkisohvaryhmän kupeeseen? Eli miten meni messujen asemointi noin niin kuin omasta mielestä? Tätä voi kysyä vaikkapa Ilta-Sanomien Pasi Jaakkoselta, joka kirjoitti kyseisen lehden konseptin mukaisesti messujen vanavedessä näin:
Hifistelijä voi käyttää laitteistoon 500 000 euroa: “Kun ei ole emäntää, voi valita kaiuttimet ilman kompromisseja”. IS digitoday 24.9.2017
Sillä lailla. Todellisuudesta vieraantuneeksi, evoluution viitekehyksessä lähinnä harmittavaksi sivuaskeleeksi leimautuminen ei ole omiaan lisäämään harrastuksen vetovoimaisuutta.
Siitä huolimatta, että kyseisessä artikkelissa on haastateltu täysijärkiseksikin tiedettyä väkeä, oli otsikointi omiaan vahvistamaan stereotypioita. Ymmärrystä periaatetasolla tarjoavan kirjoituksen rooliksi jäi harmiksemme maallikko versus hifisti -asetelman alleviivaaminen.
Hifiala kaipaa jatkossakin tapahtumia, joissa vaihdetaan kuulumisia, esitellään uutuuksia ja vedotaan rajattuun, harvenevaan ja ikääntyvään ostajakuntaan. Siihen segmenttiin, johon taidan jo itsekin kuulua. Tällaisen omalla mukavuusalueella nyhräämisen voisi toteuttaa muullakin tavalla kuin suurimman tapahtuman vetovoimaisuuden (tai voimattomuuden) puitteissa.
Ai niin, sitä vartenhan on jo olemassa varsinainen high end -tapahtuma. Paikka, jossa kaikille tutut harrastajat viihtyvät rikkiviisauksineen ja syväluotaavine analyyseineen flugelhornin ja trumpetin nyanssitason eroista kaiuttimen x tai y artikuloimana. Paikka, jossa pitkälle edennyt hifistin taudinkuva on ylpeyden, ei piilottelun aihe.
Koko alan näkökulmasta katsottuna olisi reagoitava tiukasti ja nopeasti – mieluummin eilen kuin huomenna. Ehdotan, että jokainen alan toimija miettii syvään ja harkiten, että millaista tapahtumakarttaa ja -horisonttia Suomessa oikeasti tarvitaan. Tämä edellyttää yhteistyötä, ja se saattaakin olla se haastavin erikoiskoe tällä raitilla.
Yksi asia on kuitenkin harvinaisen selvä. Suuren luokan messutapahtuman tulisi mahdollistaa mahdollisimman monen, pienenkin maahantuojan osallistuminen ja näkyvyys.
Lisäksi ”ykkösmessujen” konsepti tulisi saattaa laajemmin ajateltuna kiinnostavammaksi. On aivan sama mitä synergioita saman katon alla olevilla oheistapahtumilla olisi tarjota, mikäli yhteisymmärrystä ei löydy. Tällä kerralla vaikutti siltä, että jopa kulku hifimessuille oli jätetty tarkoituksella viitoittamatta. Vai tekikö ikänäköni tepposet?
Jussi Arvio