Jussi Arvio
Kolumni: Settimaniaa
Montako settiä sinulla on? Pidätkö ykkös-, kakkos-, tai kolmossettiä sopivampana yhdelle tai toiselle musiikille? Onko jokin rompekasoista terapeuttisempi taustamattona kuin toinen?
Harrastus ajaa ajoittain hulluksi. Kun yksi paketti on mukamas viilattu, niin jo seuraavaa aletaan höylätä, ainakin ajatuksissa. Huomaamatta nurkkiin on kertynyt jos jonkinlaista sälää ja härveliä, joiden tehtävänä on joko kerätä pölyä, odottaa varaosia, sitä käänteen tekevää komponenttipäivitystä tai seuraavaa hämärässä häämöttävää settisessiota.
En tarkoita, että hamstrauksessa olisi sinänsä mitään väärää tai tuomittavaa. Sopiva yhdistelmä masokismia ja hedonismia voidaan rinnastaa Rubikin kuution kanssa vietettyyn aikaan; säilyykö punainen sivu, vaikka vihreän kulman kääntäisi näin tai noin? Tai hifismin kautta ilmaistuna; on mielenkiintoista sotkea laitteita keskenään, sillä voihan olla, että pienellä pyörityksellä päästään joskus jopa jollakin osa-alueella eteenpäin. Tai ainakin uuteen suuntaan.
Itse sorrun samaan. Taustalla vaikuttaa useampi seikka. Tunnustan esimerkiksi sen, että hartaudella ja omalla mittapuullani kalliilla rahalla kasattu referenssi ei aina innosta kuuntelemaan. Korvat kaipaavat uusia asioita, erilaisia virikkeitä ja joskus tietoisesti jopa lofi-tulokulmaa. Kenties autotallin nauhurin suriseva radio paikkaa jotakin sellaista puutetta, mihin epäinhimillisen täydellinen ääni ei vain kykene?
Kun soitan paraatitilan vanhaa B&O-settiä, niin painopiste ei ole kaiken kattavassa taajuusalueessa. Hiljaa soljuva musiikki esimerkiksi yhteisen kokkaamisen taustalla riittää, ja se täydellinen hetki on siinä. Tai makuuhuoneessa iltahämärässä punaansa hohtava putkivahvistin, kun on vielä hetki aikaa huomiseen. En tuomitse, vaikka pienet laajakaistat jättävät asioita kertomatta.
Itse asiassa vierastan ihmisiä, jotka päättävät rakentaa yhden, täydellisen äänentoistosetin. Tällaiset temppeliprojektit eivät koskaan etene harjannostajaisiin. Ennen kuin perusta on valmis, on jo muutospaineita.
Vierastan myös yhden totuuden valaisemia profeettoja, joiden ensisijainen tavoite on saada seuraajia ja vahvistaa omia uskomuksiaan. Toisaalta valveutuneita neuvoja jakavia tahoja ei kannata kivittää heti ensilauseesta. Monet polut vievät audio-onneen, jos kulkija jaksaa tarpeeksi tarpoa. Jo siksikin kannatan ajoittaista settimaniaa, kunhan ei anna sen muuttua päämääräksi.
Mietin usein sitä, miksi äänentoiston arvostus on katoava luonnonvara. Useimmilla meistä on luontainen tarve kuunnella musiikkia. Tunnetko sinä yhtäkään tahoa, jolla ei olisi jonkinlaista audiojärjestelmää?
Haastan kaikki lukijat harrastamaan settimaniaa ystävän tai tuttavan hyväksi. Kenties yksi niistä kasoistasi joutaisi vaikka viikoksi muualle? Jonnekin, missä pölyn sijaan se keräisi kummeksuntaa, herättäisi kysymyksiä, tuottaisi vastauksia ja saisi aikaiseksi tunnereaktion. Kenties jopa positiivisen.
Jussi Arvio