valmistaja
Jussi Arvio
Hommage putkessa; Lecontoure Airline 150 -kaiutin & Lavardin ISx Reference
Ympärisäteilevä kaiutin ei ole uusi ajatus, mutta useimmat kaupalliset ratkaisut ovat kuitenkin kalliita. Ranskalainen Lecontoure on tuonut mielenkiintoisen vaihtoehdon järkevään hintaluokkaan.
Ympärisäteilevä kaiutin on ideaali – ainakin paperilla. Ensinnäkin sen säteilykuvio on tasainen joka suuntaan. Siten se vastaa luonnollista äänilähdettä suuntaavaa kaiutinta paremmin. Toiseksi se ei edellytä aivan ehdotonta kuuntelupistettä, kuten suuntaavammat ratkaisut.
valmistaja
Toisaalta rajapintojen ja heijastusten yhteisvaikutus ei aina ole täysin ennakoitavissa. Lopputulos riippuu myös jonkin verran siitä, miten äänitykset on miksattu. Pahimmillaan lopputulos voi osoittautua kummalliseksi hajaäänien kakofoniaksi. Siksi mainitut vahvuudet ovat yhtä lailla hyvin perustein heikkouksia. Kuten aina, ilmaista lounasta ei äänentoistossakaan ole.
Jos on tottunut tiukan jäsentelevään ja eteenpäin pyrkivään ääneen, voi kuulokokemus olla jonkin verran hämmentäväkin. Joka tapauksessa ympärisäteilevä kaiutin tarjoilee parhaimmillaan voimakkaan ja luonteikkaan läsnäolon tunteen. Sellaisen, johon paneelit tai tavanomaiset kotelokaiuttimet eivät taivu. Ääni lähes osallistaa kuulijansa tapahtumiin.
Poikkeavia ratkaisuja
Useimmat markkinoilla olevat ympärisäteilevät kaiuttimet ovat hyvin kalliita. Tämä johtuu muun muassa siitä, että valmistaja on saattanut kehittää hyvinkin eksoottisia elementtejä hallitakseen kokonaisuutta mahdollisimman hyvin. Useimmille tutuin raskaan sarjan esimerkki lienee saksalainen MBL (josta voit lukea lisää esimerkiksi Hifimaailman numerosta 7/2016).
Toinen tapa on oikaista hieman ja hyödyntää perinteisiä elementtejä. Lecontoure Airline 150 käyttää viimeksi mainittua tulokulmaa Vifan ja Scanspeakin muodossa. Lähtökohta onkin kunnossa, sillä matalat taajuudet ovat jo luonteeltaan ympärisäteileviä. Niinpä putken yläosassa ylöspäin osoittava bassoelementti on luontevalla paikalla. Suurempi haaste onkin sovittaa diskantit ja yläkeskiäänet tasapainoisesti pakettiin niin määrän kuin luonteenkin osalta.
Airlinen yläosassa on alue, jossa kangas pingottuu lohkoihin paljastaen tukirakenteen. Sen takana on yksi tavanomaisesti suunnattu diskanttielementti. Siten rakenne ei ole aidosti ympärisäteilevä. Diskantin sijoittelun takia kaiuttimen suuntauksella on suuri merkitys stereokuvan ja äänen jäsentymiselle.
Tiedustelin ratkaisun perusteita. Eikö esimerkiksi dipoli olisi puoltanut paikkaansa? Valmistajan mukaan ainoa oikea tapa varmistua siitä, etteivät ylätaajuudet muodosta vaihevirheitä on pitää säteilysuunta kontrolloituna. Airlinen tapauksessa diskantin suuntakuvio on infrakardioidi tai toisin ilmaistuna puolipallo. Niinpä se säteilee lähes 180 astetta sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti.
Naparuuvit sijaitsevat kaiuttimien pohjassa.
Jussi Arvio
Toinen suunnittelun perusta on, että kaiutin sijoitetaan mahdollisimman lähelle seinää, jopa aivan kiinni rajapintaan. Tämä sijoittelu kuulemma korostaa säteilykuvion eheyttä ja mahdollistaa äänen luonnonmukaisen panoroinnin vasemman ja oikean kanavan välillä.
Kaiutinliittimet sijaitsevat pohjassa. Vaikka niihin saa sovitettua haarukan, on banaaniliitin käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto napojen läheisyyden takia. Tilaa liittimille on niukasti, joten myyjän kokemukset ja suositukset kannattaa kysäistä hyvissä ajoin, jos on ostamassa kaiutinkaapeleita kavereiksi. Pohjassa on myös kankaalla suojattu refleksiaukko.
Ulkoisesti kaiuttimen runko muistuttaa putkea, jonka päälle on vedetty kangassukka. Pohjassa on metallinen levy, jonka kulmat on pokattu jaloiksi. Habitus on siisti muttei mitenkään erityisen näyttävä. Harmaalla kankaalla puetut, testiin toimitetut tötteröt häviävät helposti osaksi sisustusta, ja se lienee valmistajan ensisijainen tarkoituskin. Muitakin värejä on tarjolla rohkeammille sisustajille.
Vaiva ja sen palkka
Olen omistanut useat ympärisäteilevät kaiuttimet, joten minulla on myös kokemusta niiden käyttäytymisestä eri tiloissa. Toisin kuin usein annetaan ymmärtää, on niiden sijoittelu aivan yhtä haastavaa kuin muidenkin kaiuttimien. Joiltakin osin se on jopa haastavampaa.
Ensinnäkin kaiuttimia ympäröivien rajapintojen tulisi olla mahdollisimman samanlaiset. Muussa tapauksessa kanavien keskinäinen sävytasapaino saattaa muuttua liikaa. Myös rajapintojen etäisyyserot muokkaavat lopputulosta. Yleistäen tavoite on saada aikaiseksi mahdollisimman tasapainoinen heijastekenttä, jotta kokonaisuus toimisi toivotusti.
Aloitin valmistajan ohjeiden mukaan aivan seinän läheisyydestä. Ymmärrän, että moni pyrkii sijoittamaan kaiuttimen mahdollisimman huomaamattomasti. Kuten useimmiten, niin tälläkin kerralla sisustuksellisin sijainti oli äänellisesti se huonoin. On syytä mainita, että huoneeni on jonkin verran tyypillistä olohuonetta vaimeampi. Lisäksi kuuntelu tapahtuu ensisijaisesti huoneen leveyssuunnassa.
Noin 20 neliön puurakenteisessa kuunteluhuoneessani seinän vierelle vietynä basso oli korostunut ja peitti alleen keskialuetta. Lisäksi yläkeskialue oli kova. Esimerkiksi Gregory Porterin lauluääni kappaleella Illusion (Gregory Porter: Water [Motéma Music]) ei toistunut sävyiltään oikein. Mukaan oli tarttunut aggressiivisuutta, jota ei levyllä ole.
Siirsin kaiuttimia määrätietoisesti 10 senttiä kerrallaan seinästä, kunnes alaäänet asettuivat korvin arvioituina oikealle tasolle. Sitten hioin paikan tarkemmin kohdilleen. Lopullinen paikka oli lähes 80 senttiä seinästä irti. Sivuseiniin etäisyyttä jäi noin puolitoista ja kuuntelupaikalle reilut pari metriä. Näillä arvoilla oltiin hieman kaunistellen ohi valmistajan suositusten.
Käänsin kaiuttimia pystyakselillaan löytääkseni ylä-äänien optimaalisen suunnan ja määrän. Loppujen lopuksi kaiuttimet jäivät osoittamaan suoraan eteenpäin. Näillä asetelmilla ympärisäteilevän kaiuttimen vahvuudet olivat ilmeisiä: lähes kokonaan irti kaiuttimista oleva äänikenttä, joka soi joka suuntaan vapautuneesti. Silti esimerkiksi vokalisti soi ehjänä kaiutinlinjan keskellä, joskin hieman keskilinjan taakse vetäytyneenä.
Mainitussa huoneessa basson kanssa jäi parannettavaakin. Vaikka taso oli suurin piirtein kunnossa ja äänessä ilmeni iskevyyttä sekä voimaakin, jäi mukaan myös hieman epämääräisyyttä ja muhkeutta.
Alkukarsinnat
Aloitin varsinaisen kuuntelun tutulla Sanders-vahvistimella ja totaldac-etupäällä. Kaiuttimen kohtuullisen herkkyyden takia kaasukahvaa ei juurikaan tarvinnut vääntää. Ihan asiallinen tulkitsija, oli ensivaikutelma. Yllättävän tiukka ääni, jossa iskut tuntuvat iskuilta aiemmin mainituin varauksin. Kaiuttimen edullinen hinta huomioiden päätin asettaa eteen vähän paremmin linjassa olevaa kalustoa.
Paikan sai maltillisten teholukemien d-luokkainen integroitu. Muissa yhteyksissä päteväksi mutta turhan kaunosieluiseksi osoittautunut vahvistin muodosti ihan käypäisen parin kaiuttimille. Vaan aiempi setitys osoitti, että enemmänkin olisi puristettavissa. Päätin kuitenkin kuunnella muutaman päivän, jotta käsitys suuntaan tai toiseen vahvistuisi. Eipä muuttunut muuksi, joten päätin koittaa jotakin muuta.
Ab-luokan pääteasteella siunattu Simaudio ACE takoi jo paperilla jäyhemmät lukemat ainakin tehojen puolesta. Vaikka se tuskin oli ratkaiseva tekijä, oli äänellinen parivaljakko jo enemmän toivotulla tontilla. Lisää dynamiikkaa, subjektiivisesti nopeampi ja terävämpi anti. Vietin taas pari päivää tällä asetelmalla, kunnes oli aika koittaa jälleen jotakin muuta.
Seuraavaksi asetin sisäisessä kauneushoidossa käyneen 6c33c-putki-integroituni tulille. Jantzenin Silver Z-caps -konkkien myötä hieman siistiytynyt ja ennen kaikkea sivistynyt masiina lisäsi nostetta sen verran, että kaiuttimen potentiaali alkoi orastavasti paljastua. Lecontouren yläpää sai tervehdyttävän hoidon. Se pieni metallinen sävy ei enää ollut terästä vaan messinkiä. Tästä kuitenkin enemmän myöhemmin.
Lavardin ISx reference – samaa perhettä
Vasta edellä kuvattujen sessioiden jälkeen avasin kaiuttimien mukana toimitetun laatikon. Ovela kauppias oli näet sujauttanut mukaan vahvistimen, jolla saattaisi kuulemma olla poikkeuksellista synergiaa Lecontouren kanssa. Ovathan ne saman pajan tuotoksia: tarkkaan ottaen Lecontoure on Lavardinin tytäryhtiö.
Lavardin ISx Reference on arvostetun vahvistinperheen tuore tulokas. Onpa kuultu mainittavan, että mallisarjan huipulla seisova integroitu ITx20 olisi lajissaan maailman paras. Mene ja tiedä. Itse toivotin vierailijan tervetulleeksi jo siksikin, että oma kokemukseni mainitusta ranskalaisesta merkistä oli ennen tätä tilaisuutta korkeintaan toisen korvan tietoa.
valmistaja
Valmistaja sanoo löytäneensä ilmiön, jonka se on nimennyt muistisäröksi. Kuten pääosin muissakin säröissä, vähempi on parempi. Tätä tavoitetta varten valmistaja sanoo kehittäneensä omia piiriratkaisuja. Lisää tietoja aiheesta löytyy Lavardinin sivuilta. Päätin käyttää rajallista palstatilaa mieluummin kuuntelukokemuksien kuvailemiseen.
Muuten ISx vaikuttaa suhteellisen tavanomaiselta. Tehoa luvataan 50 wattia kahdeksalle ohmille ja reippaat 100 wattia kahdelle. Mitään krumeluureja ei mukana ole, ellei sellaiseksi laske mustalle valinnaista punaista maskia. Tai puikkomaista ja ei-niin-käteenkäypää kaukosäädintä, jolla pitäisi hoitua kaukokatseinen voimakkuuden säätö.
Vahvistimen runkorakenne on kolmen ja maski kuuden millimetrin alumiinia. Kotelo on ei-magneettinen. Keskellä maskia on pieni upotus, johon on sijoitettu ir-vastaanottimen ikkuna, virta-led sekä pieni led ilmaisemaan kaukosäätimellä tapahtuvaa voimakkuudensäätöä. Vasemmassa laidassa on suuri metallinen äänilähdevalitsin, oikealla sen kanssa identtinen nuppi äänenvoimakkuudelle.
Normaalisti Lavardinissa on neljä linjaottoa. Yksi on lisähintaan muutettavissa mm-riaaksi ja toinen voimakkuussäädön ohittavaksi bypass-otoksi. Testikappaleeseen oli toteutettu nämä molemmat muutokset. Kaiutinannot noudattelevat Lecontouresta tuttua linjaa: hieman liian pienet ja lähellä toisiaan.
Demoyksilön olemuksessa oli havaittavissa lievää väsymystä. Esimerkiksi voimakkuuden ja ohjelmalähteiden säätökytkimissä oli lievästi notkuva tuntuma. Sliipattuihin japanilaisiin nähden ranskalaisessa Lavardinissa on joka tapauksessa roppakaupalla enemmän persoonallisuutta. Vähän kuin, no, autoissakin.
Ranskalainen suudelma
Ei ollut tarvetta pinnistellä huomatakseen, että kaiuttimen kehityksessä on turvauduttu oman talon osaamiseen. Sen verran maistuvaa oli Lavardinin ja Lecontouren yhteen soitto, että päätin kutsua synergiaa ranskalaiseksi suudelmaksi.
Esimerkiksi hiljattain soittoaikaa saanut Jazzmeia Horn (Jazzmeia Horn: A Social Call [Fantasy]) kukoisti kanelisävytteisen äänensä kanssa. Oltiin siinä kastepisteessä, missä kalvakka hifi kääntyy sinne värikkään ja maukkaan fiilispohjaisuuden pelikentälle. Aiemmin hieman monotonisesti itseään esille tuonut, yksioikoisuuteen osoittanut paletti sai rikkaampia sävyjä.
Suurempi yllätys oli se poikkeuksellinen tapa, jolla Lavardin avasi ikkunaverhot ja päästi valon tilaan. Sen paremmin en osaa kuvailla äänen soinnin vapautuneisuutta. Edes putkivahvistimeni ei samaan kyennyt. Itse asiassa sen sinänsä hienosyinen ja samettia silittävä tuntuma tuntui Lavardinin rinnalla villasukalta saappaassa. Se niistä kliseistä. Ilmaisun vapaus oli ihan omaa luokkaansa, kun resepti oli kauttaaltaan ranskalainen, äänilähdettä myöten. Oliko kyseessä kansallinen stigma vai muuten vain onnistunut paritus?
Kenties vielä enemmän parivaljakon vahvuuksiin osui Patti LaBellen Bel Hommage -albumi (GPE). Jos Jazzmeia säilyttikin sisäisen intimiteetin ja tarkoituksellisen kiinteyden esityksessä, levittäytyi LaBelle koko huoneen täydeltä rohkeasti diivana stagelle. Jos kaksi mutkan kautta tulkittuna saman genren jazz-äänitettä voivat olla eri puusta veistettyjä, niin siinäpä ne.
Avausraita Jazz in You sopii ympärisäteilevän kaiuttimen myyntipuheeksi. Sen voimakas tilankäyttö, sopivan maukas muttei liian suurimuotoinen orkestraatio ja vahva sooloartisti suorastaan piiskaavat kuulijan seisomaan. Muutenkin paketti on räiskyvän iloinen ja soinniltaan herkullinen.
Siitä huolimatta, että oikealle miksattu piano soi jo liiankin helmeilevästi. Kohdasta 2:20 alkava rauhallinen soolo tuo soittimen ylärekisterin kuulijan korvan vierelle. Kaiuttimen luomasta, sopivalla materiaalilla suurentelevasta ilmiöstä joko pitää tai sitten ei. Ristiriidasta huolimatta paketista on poimittavissa harvinaisen innostava ja elävän oloinen anti.
Kuoromusiikilla Lecontoure suitsi pahimpia ylilyöntejä varsin mallikkaasti. Esimerkiksi joskus omistamani ympärisäteilevä Acapella 5th Avenue mk2 nosti kuoron lähes jumalaisiin korkeuksiin. Toisilla äänitteillä se toimi erinomaisesti, useimmilla luoden epätodellisen suuren ja korkean projision todellisuudesta. Tässä mielessä Airline150:n diskantin sijoitus todisti toimivuutensa, ja maltti oli valttia. Esittäjä hahmottui oikeissa mittasuhteissa.
Vaan hienoista narinaakin löytyi, kun oikein kaiveli. Aina haastava sello ei aivan tavoittanut parasta koskettavuutta. Vaikka äänessä oli lämmintä puuta, kokonaisuus ei ollut tutusti vaaterissa. Lievää ohuutta ylä-äänillä, pientä epätasapainoa, jonka korva erotteli akanoiksi jyvistä. Myös viulun sointi jätti vielä matkaa huipulle. Voimaa ja säkenöintiä piisasi kyllä omiin tarpeisiin.
Koitin kaiutinta myös selvästi suuremmassa ja akustisesti vaimentamattomassa tilassa. Puutalon avoin kahden erkkerin, keittiön ja olohuoneen muodostama aula on myrkkyä monille kaiuttimille. Aivan toisen ikkunaerkkerin reunoille vietyinä ja sopivasti suunnattuna ääni kattoi mainiosti koko tilan.
Harmikseni suuri lasipinta-ala vei ylemmän keskialueen toistoa liiankin osoittelevaan suuntaan. Basson taso taas asettui pienempää huonetta luontevampaan linjaan, kun kuunteluetäisyyden piti maltillisena parina metrinä. Sen sijaan iskevyydessä hävittiin pienempään huoneeseen verrattuna.
Olisi vale väittää Lecontouren olevan hintaluokkansa yleispätevin kaiutin. Siinä tehdyt kompromissit ja ratkaisut on kuultava itse, jotta voi arvioida kaiuttimen soveltuvuutta omaan tilaan ja musiikkimakuun. Toisaalta olisi yhtä suuri vale sanoa, ettei sillä olisi hintaluokastaan ulos pyrkiviä hyveitä. Rohkea irtiotto on meriitti jo itsessään.
Mustikka ja mansikka
Mikä alkoi kaiutintestinä muodostui kokonaisuuden arvioinniksi. Lecontoure Airline150 on mallisarjansa edullisin versio. Sen semiympärisäteilevä rakenne pyrkii hyödyntämään kahden eri maailman paremmat puolet. On sanottava, että se myös onnistuu tavoitteessaan kohtuullisen hyvin, kun muistaa varsin kohtuullisen hinnan.
Kaksikon kiistaton tähti on kuitenkin Lavardin ISx Reference. Sen helmeilevä diskantti, keskialueen hieno struktuuri ja linjakas bassotoisto sekä tallenteen todellisuutta upeasti esiin tuova luonne ovat poikkeuksellisia hyveitä hintaluokasta riippumatta. Sain todeta tämän määrätietoisen ilmaisun esiintyvän useammallakin kaiuttimella, joten sattumasta ei liene kyse.
Vaikka kirjallinen vuodatus jäi vahvistimen osalta lyhyeksi, se ei ole laitteen vika. Olin näet päättänyt tutustua ensisijaisesti kaiuttimeen. Tilanne muuttui matkalla, ja koin, että ytimen sisältävä tiivistelmä on enemmän kuin paikallaan.
Jotta ei jäisi epäselväksi, niin pidin molemmista, joskin aivan eri syistä. Enemmän kuitenkin mansikasta.
Jussi Arvio