Kari Nevalainen
Manger Z1 - Kaiutin ominaisuuksilla
On yhdentekevää, mitä tekniikkaa kaiuttimessa on, jos se ei kuulosta hyvältä. Manger Audion uudessa passiivikaiuttimessa z1 on poikkeavaa tekniikkaa, mutta se myös kuulostaa hyvältä – itse asiassa paljon paremmalta kuin hyvältä.
Eikö ole outoa, että edelleen jaksetaan vängätä, onko jokin hifiä tai vai ei, vaikka siitä kun hifi, eli high fidelity, lakkasi olemasta kuranttia, on ainakin 70 vuotta?
High-Fidelity oli tärkeä, selvän tavoitteen asettava käsite aikana, jolloin vahvistimet tuottivat huomattavasti säröä, eikä osattu valmistaa sellaisia, jotka eivät tuottaisi. Ensimmäiset alle yhden prosentin kokonaissärön vahvistimet esiteltiin maailmalle kuitenkin jo ennen toista maailmansotaa.
Sama pätee kaiuttimiin. Slloin kun high fidelity vielä merkitsi jotakin, ei ollut kuuloalueen kokonaan kattavaa kaiutinta. Ei ollut kaiutinelementtiä, joka olisi toistanut yli 15 kilohertsin ääniä silloin yleisen 6–8 kilohertsin sijaan. Tämäkin tavoite saavutettiin nopeasti viime vuosisadan puolessa välissä.
Näiden jälkeen – ja tähän voi lisätä pari samanlaista seikkaa – hifille tiukassa merkityksessä ei ole ollut tarvetta. Vahvistimet ovat olleet nykystandardeinkin mitattuna pääosin päteviä. Sama koskee kaiuttimia. Parhaita vintage-laitteita harrastavat voivat helposti vahvistaa väitteen.
Totta kai vahvistimia ja kaiuttimia on jatkuvasti kehitetty ja kehitetään edelleen. Hieman karrikoiden, mutta ei väärin, voisi todeta kehityksen olleen kuitenkin melko näennäistä. Kaiuttimista puheen ollen, useimmat nykyään käytössä olevat äänentuottotavat (dynaaminen, staatti, nauha ja niin edelleen) ovat reippaasti puoli vuosisataa vanhoja. Dynaamisissa kaiuttimissa kehitystyö on jo pitkään ollut lähinnä uusien kartiomateriaalien (keraaminen, erilaiset polymeerit, seokset ynnä muut) kehittämisessä ja käyttöönotossa. Siinä se.
Mangerin aaltoelementti
Muistan hyvin erään arvostetun pitkän linjan kaiutinsuunnittelijan, jo aikaa sitten dynaamisten kaiuttimien olemattomaan kehitykseen tympääntyneen, ja sen, miten hänen silmiinsä kohosi innostuksen pilkahdus, kun puhe kääntyi Mangerin tasoelementtiin. Syynä oli tietenkin, että elementti tarjoaa edes jotakin teoreettisesti ja teknisesti uutta, tavanomaisesta poikkeavaa. Itse asiassa radikaalisti poikkeavaa.
Siinä missä dynaaminen elementti valitsee referenssikseen mikrofonin membraanin ja toistaa sen talteen ottaman informaation ja signaalin mahdollisimman muuttumattomana, Josef W. Mangerin alunperin vuonna 1978 suunnittelema elementti ottaa viitekohdakseen ihmisen korvan basilaarikalvon.
En tunne mitään teoreettisesti välttämätöntä syytä, miksi basilaarikalvo olisi sen parempi referenssi kaiutinelementille kuin mikrofonin kalvo. Mangerin elementin ja korvan kalvon välillä on kuitenkin tiettyjä yhtäläisyyksiä. Mangerin elementin kalvo on tasoelementti, ei kartio. Kalvo ei liiku dynaamisen elementin tapaan pistonisesti eli sylinterimäisesti vaan aaltomaisesti – konsentrisesti - keskeltä laidoille säteillen. Kolmanneksi, ohuen kalvon jäykkyys kasvaa keskeltä laidoille tietyn kaavan mukaisesti samassa suhteessa niin, että korkeat taajuudet vaimentuvat nopeasti alempien taajuuksien jatkaessa matkaa elementin reunoille, missä ne kohtaavat tähdenmuotoisen vaimentimen ja absorboituvat aiheuttamatta reunaheijastuksia.
Elementissä on jouduttu tekemään useita poikkeuksellisia ratkaisuja, jotta se on saatu toimimaan ideaalimallin mukaisesti. Lisäksi elementin valmistusprosessi vaatii hyvin pieniä, 0,008 millimetrin luokkaa olevia toleransseja. Miksi sitten Manger on halunnut rakentaa tällaisen vaikeasti valmistettavan elementin? Pääsyy on vastahakoisuus jakaa toistokaista useamman elementin harteille, mikä Mangerin mukaan aiheuttaa toistovirheitä, erityisesti transienteissa.
Mangerin laajakaistainen elementti kykenee yksinään toistamaan taajuudet 80:stä 40 000 hertsiin, eli kahta alinta oktaavia lukuun ottamatta koko kuuloalueen plus oktaavin päälle. Kalvon aktiivinen halkaisija on 19 senttimetriä, mutta mitä korkeampiin taajuuksiin mennään, sitä pienempi on efektiivinen pinta-ala suhteessa toistettavaan aallonpituuteen.
Huolimatta laajasta toistokaistasta Mangerin elementin herkkyys on kiitettävät 91 desibeliä (1W/1m). Myös ilmoitettu nousuaika on erittäin hyvä: 13 mikrosekuntia. Tämä on saatu aikaan erittäin kevyellä, halkaisijaltaan 70-millimetrisellä puhekelalla, jossa kaksi kelaa on asennettu mekaanisesti sarjaan mutta sähköisesti rinnan. Liikepoikkeama on ± 3,5 millimetriä ja massa on vain 0,4 grammaa. Ratkaisun sanotaan vähentävän epälineaarisuuksia ja luonnollisia resonansseja.
Elementin kalvo ei ole jäykkä perinteisessä mielessä vaan sillä tavoin joustava, että tarjoaa taajuudesta riippumattoman impedanssin vahvistimelle, eikä ylimääräistä energiaa varastoidu järjestelmään. Tätä Manger pitää välttämättömänä optimaalisen transienttitoiston kannalta. Kalvoa panee liikkeelle yhteensä 15 neodyymimagneettia 1,32 teslan magneettikentällä ilmaraon ollessa vain 0,95 mm.
Pieni vain kooltaan
Elementin fs on 88 hertsiä. Oikein kuormittamalla elementistä pitäisi yksinäänkin saada ulos melko mukavasti bassoääniä. Itse asiassa Mangerilla oli tällainen malli jossakin vaiheessa; korkeahko lattiakaiutin yhdellä Mangerin elementillä.
Elementti ei ole kuitenkaan seitsemän tuuman (jostakin syystä Manger puhuu kahdeksantuumaisesta) laajakaistaelementti sanan varsinaisessa merkityksessä (Fostexin neljän tuuman laajakaistaelementin fs on 78 hertsiä) suteellisen alhaisella säröllä. Siksi on ymmärrettävää, että nykyisissä kaiuttimissaan Manger parittaa elementin kahdeksan tuuman dynaamisen bassoäänisen kanssa.
Jako on 360 hertsissä alakeskialueella, eli bassoääniselle on jätetty neljä alinta oktaavia (jos aloitetaan 20 hertsistä). Bassoääninen on perinteinen dynaaminen elementti hiilikuidun ja paperin voileipäkartiolla ja 42 millimetrin puhekelalla. Elementti on suljetussa kotelossa.
Z1 on siistinnäköinen saksalaisittain viimeistelty kompakti kaiutin, mutta ei mikään pikku laatikko. Korkeutta on 534 millimetriä (x 270 x 364 millimetriä) ja painoa 26 kiloa kappale! Yksi Mangerin elementin eduista on, että ilman suojaakin se näyttää hyvältä, ei liian tekniseltä, mutta ei liian arkiselta liioin.
WBT:n tuplaliitinparit silloitetaan mukana tulevilla piuhoilla.
Asiakas voi valita oman viimeistelyn monista vaihtoehdoista mukaan lukien erilaiset pintaviilut. Z1:lle on myös oma jalusta (hopea tai musta) optimikorkeudella. Massiivisen pohjalevyn alle saa piikit.
Monta hyvää asiaa
First things first: Manger z1:n äänessä on useita erinomaisia, poikkeuksellisia ominaisuuksia. On häkellyttävää, miten itsevarmasti ja oikeaoppisen tasapainoisesti kaiutin toistaa musiikkia sen taajuusspektristä riippumatta.
Vieläkin hätkähdyttävämpää on äänen ”kuivuus”. Manger itse ilmoittaa äänen tarkkuuden ja kuivuuden tavoitteeksi erityisesti bassojen osalta. Ja totta on, että z1:n bassotoisto on pidättyvää ja kontrolloitua.
Äänen kuivuudella en viittaa kuitenkaan bassoihin, en myöskään huoneherätteiden vähyyteen korviin kantautuneessa äänessä. Kaiuttimet olivat kuuntelussa reilusti irti taka- ja sivuseinistä, joten lähtötilanne oli hyvä. Testasin usealla tutulla musiikkinäytteellä kaiuttimen herkkyyttä nostattaa huoneresonansseja, mutta tulos oli aina sama: mahdollisimman vähän.
”Kuivalla” tarkoitan, että äänestä puuttuu jotakin, jonka korva on tyypillisesti tottunut kuulemaan monilla muilla kaiuttimilla. Intuitio kertoo, että se jokin on jotakin sellaista, jonka ei kuulukaan kuulua. Tulee tunne, että äänessä on mukana vain se, mitä levyllä on. Tai ainakin suurin piirtein. Hämmentävä ja erilainen kokemus todellakin.
Samasta syystä Manger z1 sopinee myös studiotyöskentelyyn. Tosin studiomonitoriksi z1 saattaa olla liian hienoääninen eikä toteuta miksaajien tai masteroijien tyypillisiä vaatimuksia äänen harmaudesta ja väärinymmärretystä kirkkaudesta.
Diskanttielementin puuttuminen ensiksi mietityttää muistaen joidenkin laajakaistaelementtien, Mangeria paljon pienempienkin, kyvyn toistaa korkeita taajuuksia ylös asti, mutta domeihin turtuneisiin korviin jotakin vajaaksi jättäen. Näihin verraten Mangerin diskanttitoisto ei ole vajaata. Päinvastoin se tuottaa hyvin siistin, yhtenäisen ja luonnolliselta tuntuvan diskantin niin ylös asti kuin voi kuvitella.
Ylimmät äänet voivat tuntua ”ei-kirkkailta”, mutta eivät laajakaistamaisen matalta tai sammutetulta. Kyse on diskanttien esitystavasta, ilmaisutyylistä. Tämä on takuulla yksi markkinoiden mielenkiintoisimmista diskanteista ja saa aikaan upeaa jälkeä monella musiikilla ja soittimilla, jousisoittimista orkestereihin, jopa sähkökitaroihin.
Manger yhdistää tämän ominaisuuden laadukkaaseen transienttitoistoon, mikä on sille musiikin äänien oikein kuulemisen ehdoton edellytys: ”Täydellinen impulssikäytös ilman mitään transienttivirheitä! Signaali muuntuu suoraan ja välittömästi ääneksi. Lauluäänen ja soittimien alkuperäiset transientit toistuvat absoluuttisella tarkkuudella”. Allekirjoitan.
Puhtaaseen transienttitoistoon Manger yhdistää myös kaiuttimiensa äänikuvalliset ominaisuudet, joista tärkein on vaikeus paikantaa ääntä kaiutinkoteloihin. Ääni ei vyöry kasvoille kuten kartiolementeillä voi käydä. Tapa jolla Mangerin elementti säteilee ääntä, on erikoinen ja hyvin mielenkiintoinen sekin.
Stereovaikutelma syvyysvaikutelmineen on olemassa, jopa hyvin vahvana sopivasti äänitetyillä levyillä. Stereo-vaikutelman ”paikalleen loksahtaminen”, jos sellaista tällä kaiuttimella edes on, ei edellytä pään kääntelyä tai uuden paikan etsimistä kuuntelusohvalla. Samasta syytä kaiutin ei ole kovin herkkä suuntaamiselle vaikkei kokonaan immuunikaan.
Syvä stereovaikutelma yhdessä ”kuivan” äänen kanssa voisi tarkoittaa äänen pihtaamista ja sisäsiisteyttä, mutta Manger z1:n tapauksessa näin ei onneksi ole (halusin erityisesti tarkistaa tämän). Ääni on kyllä tietyllä tapaa hillitty, mutta on myös hyvää esilletuloa ja herkkyyttä esimerkiksi repivämmällä rytmimusiikilla, kunhan antaa kaiuttimille ”volaa” levyn vaatiman kuunteluvoimakkuuden verran. 15 putkiwattia riitti omiin tarpeisiini mainiosti, mutta 40-50 transistoriwattia olisi lähempänä ihannetta.
Kaiuttimen diskanttitoisto ja tavanomaisesta poikkeava tapa säteillä ääntä ovat kaiketi myös äänen rasittamattomuuden takana. Veikkaanpa, että niitä levyn kohtia, joissa tavallisesti tekee mieli hiljentää ääntä, kun se on menossa ”yli”, on z1:llä selvästi vähemmän.
Mangerin elementti on pistelähde, ja siltä se myös kuulostaa, vaikkakaan ei korostaen. Saumattomalta kuulostaa myös yhteispeli laajakaistan ja bassoäänisen kanssa. Tähän on varmasti vaikuttanut Mangerin päätös olla bassoissa mieluummin hieman konservatiivisempi kuin päinvastoin. Z1:n alarajaksi ilmoitetaan 40 hertsiä, mikä kuulostaa uskottavalta. Toisaalta olen kuullut 40 hertsin kaiuttimia, joista lähtee muhkeampi bassoesitys. Omaan musiikkimakuun z1:n bassojen taso sopi erinomaisesti, mutta saatan kuvitella, että joku toinen voisi pitää tujumpaa bassotoistoa perustellumpana.
Kuuntelun edetessä Manger z1:n äänen juoni alkaa paljastua. Kaiutin ei ole jonkin tietyn musiikkigenren kaiutin perinteisessä merkityksessä. Mutta on olemassa z1:lle ominainen kuuntelun idea ja tyyli, ja nämä selviävät ehkä parhaiten kuunnellessa vaikkapa klassista vokaalimusiikkia. Lauluääni, laulajan suhde säestävään orkesterikokoonpanoon, orkesterin sävyt, eri soitinryhmien mukaan tuleminen, äänien sammuminen ja niin edelleen, voivat parhaimmillaan olla lähes täydellistä kuunneltavaa.
Kuulin hiljattain erään sinfoniaorkesterin komean esityksen Zoltan Kodalyn Tansseja Galántasta -teoksesta. On varmaa, että yksikään hifi-laitteisto ei pysty toistamaan tätä musiikkia samalla äänellisellä vaikutuksella, ei milloinkaan, ei lähellekään. Herää kysymys, jos esitystä haluaisi kuitenkin jäljitellä kotioloissa (esim. orkesterin soitinryhmien mukaantuloa ja taukoamista), miten se pitäisi tehdä? Manger z1 antaa vastaukselle hyvän lähtökohdan.
Hintansa arvoinen
Teknisen taustansa, mutta myös pelkästään äänen ominaisuuksien perusteella, on selvää, että Manger z1 ei ole tavallinen, aloittelijan kaksitiejalustakaiutin. Tähän päivään mennessä en ole kuullut kaiutinta, joka toistaisi musiikkia kuten Manger z1 ja maksaisi tuhat euroa parilta - tai edes kolme.
Viiden tonnin luokassa, mihin Manger z1:kin kuuluu, on muutamia erittäin hyvin itsensä ilmaisevia kaiuttimia, mutta ei välttämättä sellaisia, joiden kanssa Manger z1 ei – makuasiat erikseen – voisi kilpailla tasapäisesti. Sen verran kovatasoinen tapaus on tämä z1. Ehdotonta kärkeä.
Laajakaistakaiuttimien ystävänä minun on helppo hyväksyä laajakaistaisen elementin edut, jopa pienet puutteet, jos sellaisia on. Huolimatta siitä, että omissa kaiuttimissa olen tavoitellut laajakaistaelementillä hieman ekspressiivisempää ja intiimimpää ilmaisua, joudun myöntämään, että Mangerin argumentti oman esitystapansa puolesta on todella vahva!
En heti muista kaiutinta, johon liittyvissä kuuntelumuistiinpanoissa, erityisesti taidemusiikin osalta, ja ottaen huomioon etten ollut kuunnellut kappaleita vähään aikaan, olisi ollut yhtä monta ”Yksi parhaista esityksistä koskaan?” -merkintää.
Merkki ja malli Manger Z1
Hinta 9 400 €
Edustaja Seastone Audio Distribution
Lisätietoja www.seastone.audio
Mitat (lxkxs) 27 x 53,4 x 36,4 cm
Paino 26 kg
Toimintaperiaate 2-tie, suljettu
Nimellisimpedanssi 4 Ohm
Elementit Manger Sound Transducer -laajakaista
8" basso
Jakotaajuus 360 Hz
Liitin Naparuuvi
Kaksoisjohdotus Kyllä