Kari Nevalainen
Vertailussa seinäkaiuttimet
Taulutelevisioiden huono äänenlaatu on avannut litteille seinäkaiuttimille uusia markkinoita, ja mikseivä ne toimisi myös vakavammassakin musiikin kuuntelussa.
Testasimme yhdeksän erilaista seinäkaiutinta.
– DLS Flatbox Midi V2
– DLS Flatbox M-Two
– DSL Flatbox XXL
– Martin Logan Motion SML
– Monitor Audio Apex A40
– Monitor Audio Sound Frame 2
– Monitor Audio Sound Frame 3
– PSB Imagine W1
– Totem Acoustics Tribe 1
ENNEN vanhaan, ennen 1980-lukua, kun hifi-miehet ylintä äänenlaatua jahdatessaan alkoivat siirtää kaiuttimiaan pois seinän vierestä, kaiuttimet sijoitettiin poikkeuksetta seinälle, seinän läheisyyteen tai huoneen nurkkaan.
Yksi syy, miksi kaiuttimien ja seinän vuosikymmeniä jatkunut yhteiselo haluttiin lopettaa, oli osin kiistanalainenkin ”äänikuva”. Sen uskottiin voivan toistua oikeanlaisena vain kaiuttimet kaukana takaseinästä.
Kaiuttimen paikka ei itsessään lisää äänen tilavaikutelmaa tai tuo uusia ulottuvuuksia äänikuvaan, ja kuten Stig Carlsson (Carlsson), Harold Beveridge (Beveridge), Peter Snell (Snell), Donald Chave (Lowther) ja muutamat muut ovat kaiuttimillaan osoittaneet: seinä- tai nurkkasijoitus ei ole hyvän äänen vihollinen, kunhan kaiuttimet ovat oikein suunniteltu. Seinää voi käyttää myös hyväksi.
Vääränlainen kaiutin seinässä kiinni saa sen sijaan varmasti aikaan huonoa, bassoista ja alakeskialueelta värittynyttä sekä aika- ja vaihetoistoltaan epäyhtenäistä ääntä. Nämä virheet voivat estää äänikuvaa toistumasta parhaalla tavalla.
Tähän testiin valitut kaiuttimet ovat kaikki suunniteltu seinälle ja vain seinälle. Se tarkoittaa, että niissä esimerkiksi seinän samanvaiheinen heijastus bassotaajuuksilla ja sen vaikutus vasteeseen on enemmän tai vähemmän otettu valmiiksi huomioon esimerkiksi jakosuotimen toteutuksessa.
Taulu-TV:n kaveriksi
Paluuta vanhaan on myös se, että seinäkaiuttimia mitä ilmeisimmin kuunnellaan, kuten silloin aikoinaan, yhdessä koko perheen voimin. Nyt välissä ei ole ULA-radiota, vaan TV. Eikä mikä tahansa TV, vaan pari tuumaa paksu taulu-TV.
Seinäkaiuttimien paluu, niiden litteys ja sisutusystävällinen ulkoasu selittyvät suoraan tarpeella mukautua yhä ohuempiin TV-näyttöihin.
Dilemma syntyy siitä, että litteillä kaiuttimilla pitäisi pystyä parantamaan aina vain litteämmäksi käyvien televisioiden omaa, usein ponnetonta, sävyltään harmaata ja bassotonta ääntä.
Litteyden vaatimuksesta seuraa esimerkiksi, että seinäkaiuttimien valmistajien pitää kaikin keinoin pyrkiä maksimoimaan kotelon sisätilavuus ja löytämään tarkoitukseen sopivat elementit, jotka ahtaasta kotelosta huolimatta tuottaisivat kunnollista bassotoistoa.
Muitakin suunnitteluhaasteita on. Pitää esimerkiksi ottaa huomioon, että ääni ei liikaa muutu asennettiinpa kaiutin pysty- tai vaaka-asentoon. Samoin pitää huomioida mahdollisen taulukehyksen vaikutus diskanttivasteeseen. Ja niin edelleen.
Yhdeksän pientä ja isoa
Testissä oli mukana yhdeksän 500 – 2000 euron hintaista seinäkaiutinta kolmessa eri hintaluokassa. Hinta korreloi osittain kaiuttimien kotelotilavuuden kanssa, mutta ei kokonaan.
Pienin kaiutin on kotelotilavuudeltaan vain parin litran luokkaa, suurin vastaa tilavuudeltaan jo keskikokoista jalustakaiutinta.
Kaiuttimien syvyydet (etulevyn etäisyys seinästä) vaihtelee tyypillisesti kahdeksasta noin yhteentoista senttimetriin. Martin Loganin kaiuttimien ollessa alle 5 cm paksuudellaan omassa luokassaan.
Enemmistö kaiuttimista on 2- tai 2,5-tieratkaisuja. Basso-keskiääniset ovat useimmiten halkaisijaltaan 100- millisiä ja niitä kuormittamaan on valittu bassorefleksikotelo. Parissa kaiuttimessa bassotoistoa on tukevoitettu passiivisäteilijöillä.
Kaiuttimien suuntaavuusominaisuuksiin on kiinnitetty huomiota esimerkiksi asettamalla diskanttielementti torveen tai sijoittamalla elementit etulevyssä ns. D’Appolito-järjestykseen, eli diskanttielementti vertikaalisesti kahden basso-keskiäänisen väliin. Ratkaisulla pyritään estämään ei-toivotut suuntaavuuden muutokset taajuuden funktiona.
Monitor Audion kaiuttimissa on mahdollisuus myös suunnata diskanttielementtiä tarpeen mukaan.
Kotelot ovat varsin kapeita suhteessa elementtien kokoon, mikä vähentää haitallisia reunaheijastuksia. Kapea rakenne laajentaa myös kaiuttimen säteilykuviota. Seinäkaiuttimet ovatkin taipuvaisia soimaan avarasti ennemminkin kuin tarkan fokusoidusti.
Testin kaikki kaiuttimet voi asettaa seinälle sekä pysty- että vaakasuuntaan. Niitä voi siis käyttää etu- ja takakanavien lisäksi myös keskikanavan toistamiseen. Tätä ei kuitenkaan voi hifimielessä suositella ns. kampasuodinilmiön vuoksi.
Kaiuttimien seinäkannattimet ovat tukevia ja kaiuttimien ripustaminen seinälle suhteellisen huoletonta. Joidenkin kaiuttimien mukana tulee ruuvit ja asennussapluunat.
Koska kaiuttimien taakse jää vähän tilaa, oletusarvo tuntuu olevan, että käytetään vain terminoimattomia kaapeleita. Tätä varten useimmissa kaiuttimissa on jousilukko.
Musta ja valkoinen näyttävät vahvasti hallitsevan seinäkaiuttimien värimaailmaa. Yksilöllisempää visuaalista ilmettä haetaan kankaan poikkeavalla värillä tai mittatilaustyönä tehtävällä kuvioinnilla. Osaa kaiuttimista voi jopa sananmukaisesti kutsua taulukaiuttimiksi.
Yleispätevää ääntä
Kuten aina kaiuttimien kanssa seinäkaiuttimillekin pitää etsiä parasta sointitasapainoa kaiuttimien sijaintia seinällä kokeillen. Muutokset sekä leveys- että korkeussuunnassa vaikuttavat paitsi sointiin myös kokemukseen äänikuvasta.
Vaikka testin kaiuttimia käytetään pääsääntöisesti kuvaan sidotun äänen toistamiseen, soveltuvat ne toisto-ominaisuuksiensa puolesta myös musiikin kuunteluun.
Kaiuttimien suhteellisen korkeasta alarajataajuudesta (60-80 Hz) huolimatta lähes kaikki kaiuttimet onnistuivat tuottamaan kelpo bassoa. Jonkin verran kaiuttimissa esiintyi yläbasson korostumaa, mutta harvoin ylitsekäymättömän suurta.
Keskialueella selvät toistovirheet oli onnistuttu suurimmaksi osaksi välttämään. Sen sijaan diskanttitoistossa tuntui useammankin kaiuttimen kohdalla olevan toivomisen varaa.
Kaikkein pienimpiä kaiuttimia lukuun ottamatta kaiuttimet tuntuivat sietävän myös tehoa melko hyvin, jotkin jopa vaativat sitä avautuakseen soinnillisesti.
Äänikuva ei toistunut aivan samalla tavalla kolmiulotteisesti kuin ”tavallisilla” ja etäämmälle seinistä huoneen sijoitetuista kaiuttimista, mutta tilainformaatiota sisältävillä äänitteillä tilavaikutelma oli kuitenkin täysin uskottava.
Yhteenveto
Puhtaasti äänenlaadulla mitaten testin voittajiksi nousivat tasapistein kohtuullisen kompaktin kokoiset Martin Logan SML ja Monitor Audio APEX 40. Molempien kaiuttimien sointitasapaino on suhteellisen onnistunut. Martin Logan SML soi näistä ohuemmin, mutta hyvin sävykkäästi ja luonnollisesti, APEX 40 soi tuhdimmin, mutta onnistuu säilyttämään äänen yksityiskohtaisuuden ja diskantin sävykkyyden. Martin Logan tarvitsisi ehkä seurakseen subwooferin kun Monitor Audio toimii basson osalta jopa ihan sellaisenaan.
Kärjen takana tulivat lähes rinta rinnan kookkaat DLS Flatbox XXL ja M Two, vaikka niiden keskinäinen järjestys oli kuuntelijoilla erilainen. Edullisemman hinnan johdosta DLS Flatbox on kuitenkin pronssisijansa ansainnut.
Seuraavan ryhmän muodostivat Monitor Audio Sound Frame 3 ja Totem Acoustics Tribe 1. Kumpikin kaiutin on ääneltään hyvä ja niiden välinen paremmuus jääköön jokaisen kuuntelijan arvioitavaksi.
Puhtaasti kuunteluarvioiden perusteella arvioituna voisi ajatella testin viimeisen ryhmän olevan vailla mielenkiintoa, mutta asia onkin päinvastoin. Pitää huomata, että kyseessä on testin kaksi pienikokoisinta ja edullisinta kaiutinta. DLS Flatbox Midi ja Monitor Audio Sound Frame 3 ansaitsevat molemmat erikoismaininnan hyvästä hintalaatusuhteesta.
Toinen mielipide
Kokonaisarviointi perustui pääkuuntelijan (Mauri Eronen) antamiin kuuntelupisteisiin, mutta kaiuttimia kuunteli myös varsinaisen vertailutekstin kirjoittanut Kari Nevalainen.
Tässä hänen omat suosikkinsa testityhmästä: ”Omat suosikkini olivat Martin Logan ja Monitor Audio Apex 40, tasapistein, mutta hieman eri syistä.”
”Kolmannen sijan antaisin PSB Imagine W1:lle, jonka osin värittyneestä äänestä löysin samaa tasokkuutta kuin Matin Loganissa, sävyjen erottelevuutta, dynamiikan seurantakykyä, äänen puhtautta ja ehkä testin jäsennellyimmän äänikuvan.” Kannattaa itse kuunnella.
Teksti: Kari Nevalainen Kuvat: Mauri Eronen
Artikkeli on tiivistelmä Hifimaailma-lehdestä: 1/2015