Hi­fi­maa­il­man lu­ki­ja var­mas­ti ym­mär­tää, et­tä lat­ti­a­kai­u­tin­ta ei ole tar­koi­tet­tu si­joi­tet­ta­vak­si kir­ja­hyl­lyn pääl­le poi­kit­tain ei­kä ja­lus­ta­kai­u­tin­ta lat­ti­al­le soh­van taak­se. Oi­kea kai­u­tin­si­joit­te­lu vaa­tii sil­ti hie­man pa­neu­tu­mis­ta ja ah­ke­raa ko­kei­lua omas­sa huo­nees­sa. Kos­ka jo­kai­nen huo­ne on oman­lai­sen­sa ja jo­kai­sel­la kai­u­tin­mal­lil­la omat piir­teen­sä, kuun­te­li­ja jou­tuu it­se et­si­mään omaa ma­ku­aan par­hai­ten pal­ve­le­van si­joi­tuk­sen.

Pe­rin­tei­ses­sä ste­re­o­jär­jes­tel­mäs­sä ka­na­via on vain kak­si, jo­ten hyvä paik­ka pi­tää löy­tää on­nek­si vain kah­del­le kai­ut­ti­mel­le. Moni on kyl­lä tul­lut sot­keu­tu­neek­si sub­woo­fe­riin, jol­loin se­kin pi­täi­si saa­da sekä si­sus­tuk­sel­li­ses­ti et­tä akus­ti­ses­ti so­pi­vaan koh­taan. Ko­ti­te­at­te­ris­sa kai­ut­ti­mien mää­rä lä­hen­te­lee pa­him­mil­laan kym­men­tä. Ko­ti­o­lo­suh­teis­sa jou­du­taan te­ke­mään yleen­sä komp­ro­mis­se­ja, mut­ta va­lit­se­mal­la tar­koi­tuk­seen so­pi­vat kai­ut­ti­met saa­daan ta­val­li­ses­sa­kin huo­nees­sa hyvä lop­pu­tu­los.

Tyy­pil­li­sen ko­te­lo­kai­ut­ti­men ää­nes­tä tu­lee suo­raan kuun­te­lu­pai­kal­le vain 10–20 pro­sent­tia. Lo­put ovat huo­neen pin­to­jen kaut­ta tul­lei­ta hei­jas­tuk­sia. On siis erit­täin sel­vää, et­tä huo­ne vai­kut­taa hy­vin pal­jon.

Kos­ka huo­nees­ta tu­le­vat hei­jas­tuk­set pää­o­sin sot­ke­vat ään­tä, nii­den mi­ni­moin­nil­la voi­daan pa­ran­taa ää­nen­laa­tua. Akus­toin­nin li­säk­si hyvä rat­kai­su on kuun­nel­la kai­ut­ti­mia mah­dol­li­sim­man lä­hel­tä, jol­loin suo­ran ää­nen osuus kas­vaa ja hei­jas­tuk­sien vä­he­nee. Mitä pis­te­mäi­sem­pi ää­ni­läh­de kai­u­tin on, sitä lä­hem­pää sitä voi­daan kuun­nel­la. Isot mo­ni­tie­kai­ut­ti­met vaa­ti­vat jos­kus jopa kol­men-nel­jän met­rin kuun­te­lu­e­täi­syy­den, jot­ta nii­den ää­ni kuu­los­tai­si yh­te­näi­sel­tä. Pie­net kak­si­tie­kai­ut­ti­met ja eten­kin ko­ak­si­aa­lie­le­ment­tiin pe­rus­tu­vat mal­lit saat­ta­vat taas ol­la toi­mi­via hy­vin­kin lä­hel­lä kuun­nel­ta­es­sa.

Etäi­syyt­tä sei­niin

Ih­mi­sen kuu­lo­ais­ti, kor­va ja ai­vot yh­des­sä, re­a­goi eri ta­val­la eri ai­ka­na tu­le­viin ää­niin. Jos suo­raa ään­tä seu­raa­va hei­jas­tus tu­lee hy­vin no­pe­as­ti, se sot­kee al­ku­pe­räis­tä in­for­maa­ti­o­ta. Vas­taa­vas­ti kun hei­jas­tus tu­lee riit­tä­vän pal­jon al­ku­pe­räis­tä sig­naa­lia myö­hem­min, kuu­lo­ais­ti osaa tul­ki­ta ää­nen hei­jas­tuk­sek­si, ti­lan akus­tii­kas­ta joh­tu­vak­si asi­ak­si. Raja, jos­sa kuu­lo ym­mär­tää ää­nen hei­jas­tuk­sek­si on muu­ta­man kym­me­nen mil­li­se­kun­nin koh­dal­la.

Käy­tän­nös­sä se tar­koit­taa, et­tä ta­val­li­ses­sa huo­nees­sa kai­kil­la en­sim­mäi­sil­lä hei­jas­tuk­sil­la on tai­pu­mus ol­la hai­tal­li­sia. Vaik­ka kai­u­tin­ta ja kuun­te­lu­paik­kaa ei sai­si­kaan met­rien pää­hän sei­nis­tä, kar­ke­as­ti yleis­tä­en suu­rem­pi etäi­syys on ai­na hy­väs­tä. 80 sent­tiä on ai­na pa­rem­pi kuin 20 sent­tiä. Se­kin aut­taa, et­tä pi­tem­pään kul­ke­nut ää­ni vai­me­nee enem­män.

Bas­so­tois­ton kan­nal­ta sei­näs­sä kiin­ni ole­vat kai­ut­ti­met ja kuun­te­lu­paik­ka ovat han­ka­lin mah­dol­li­nen rat­kai­su sei­so­vien aal­to­jen ta­kia. Täl­lai­nen si­joi­tus he­rät­tää te­hok­kaim­min huo­nee­seen syn­ty­vät moo­dit. Tu­lok­se­na on hel­pos­ti jy­rää­vän voi­ma­kas ja sä­vyil­tään su­men­tu­nut bas­so­pää. Jos kuun­te­lu­paik­ka on ihan ta­ka­sei­nää vas­ten, myös ste­re­o­ku­va kär­sii pään ta­kaa pian suo­ran ää­nen jäl­keen tu­le­vis­ta hei­jas­tuk­sis­ta.

Kan­nat­taa muis­taa, et­tä ta­va­no­mai­nen ko­te­lo­kai­u­tin on bas­so­a­lu­eel­la ja alem­mal­la kes­ki­a­lu­eel­la ai­na ym­pä­ri­sä­tei­le­vä ja se muut­tuu puo­li­a­va­ruu­teen sä­tei­le­väk­si vas­ta 1–2 ki­lo­hert­sin koh­dal­la. Kai­ut­ti­men tois­to on suun­ni­tel­tu ta­sa­pai­noi­sek­si yleen­sä sel­lai­seen si­joi­tuk­seen, jos­sa kai­u­tin ei ole ihan ta­ka­naan ole­vas­sa sei­näs­sä kiin­ni. Etäi­syy­den vä­hen­ty­es­sä bas­son ja ala­kes­ki­a­lu­een taso kas­vaa ja al­kaa peit­tää ylem­piä ää­ni­a­lu­ei­ta al­leen. Li­säk­si mitä lä­hem­pä­nä kai­ut­ti­mia nii­den ta­ka­na ole­va sei­nä on, sitä voi­mak­kaam­pi hei­jas­tus siel­tä­kin tu­lee sot­ke­maan ste­re­o­ku­vaa.

Ta­ka­sei­nän tuo­man ko­ros­tuk­sen li­säk­si si­joit­te­lua täy­tyy tie­tys­ti ha­kea sil­lä­kin pe­rus­teel­la, et­tä sei­so­vat aal­lot ei­vät ai­heu­ta bas­so­vas­tee­seen pa­ho­ja ko­ros­tu­mia tai vai­men­tu­mia. Oi­kea etäi­syys riip­puu ai­na ti­lan­tees­ta ja löy­tyy vain ko­kei­le­mal­la.

Käyt­tä­mäl­lä hy­väk­si kul­tai­sen leik­kauk­sen suh­det­ta löy­tyy usein yk­si toi­mi­va vaih­to­eh­to kuun­te­lu­pai­kal­le.

Pi­tuus­suun­nas­sa yk­si ko­kei­le­mi­sen ar­voi­nen vaih­to­eh­to on ja­kaa huo­ne kul­tai­sen leik­kauk­sen mu­kaan. Joko niin, et­tä 62 pro­sent­tia huo­neen pi­tuu­des­ta jää kuun­te­li­jan etu­puo­lel­le tai, jos huo­ne on pit­kä ja mah­dol­lis­taa asi­an, 62 pro­sent­tia huo­neen pi­tuu­des­ta jää kuun­te­li­jan taak­se. Vaih­to­eh­to voi toi­mia erit­täin hy­vin nor­maa­lil­la ko­te­lo­kai­ut­ti­mel­la. Di­po­li­kai­ut­ti­mel­la pa­rem­pi rat­kai­su on ylei­nen suo­si­tus, jos­sa kai­ut­ti­met ovat huo­neen kol­ma­so­san pääs­sä etu­sei­näs­tä ja kuun­te­li­ja vas­taa­val­la ta­val­la kol­ma­so­san pääs­sä ta­ka­sei­näs­tä.

Sym­met­ria pää­o­sin hyvä asia

Ste­re­o­ku­van muo­dos­tu­mi­nen vaa­tii kai­u­tin­si­joit­te­lul­ta si­vu­suun­tais­ta sym­met­ri­aa. Jos va­sem­mal­la ja oi­ke­al­la ole­vat sei­nät ovat sel­väs­ti eri etäi­syy­del­lä kuun­te­lu­pai­kal­ta ja pal­jon toi­sis­taan poik­ke­a­via akus­ti­sil­ta omi­nai­suuk­sil­taan, tark­kaa ste­re­o­ku­vaa ei pys­ty­tä luo­maan. Mitä lä­hem­pä­nä si­vu­sei­nät ovat kai­ut­ti­mia, sitä no­pe­am­min ja voi­mak­kaam­pi­na niis­tä tu­le­vat hei­jas­tuk­set saa­pu­vat kuun­te­lu­pai­kal­le sot­ke­maan suo­raan kai­ut­ti­mis­ta saa­pu­vaa ään­tä.

Esi­merk­ki­ti­la 1: Kai­ut­ti­mien si­joit­te­lu on hy­vin epä­e­dul­li­nen, ste­re­o­ku­va ei ole va­kaa, ja bas­so­re­so­nans­sit ovat pa­ho­ja.

Esi­merk­ki­ti­la 1 on pa­hin­ta mah­dol­lis­ta si­joi­tus­ta ku­vaa­va. Soh­val­la ole­van kuun­te­lu­pai­kan oi­ke­al­la puo­lel­la on iso ik­ku­na, ja oi­kea kai­u­tin ai­van sen vie­res­sä. Ik­ku­na hei­jas­taa lä­hes täy­del­li­ses­ti kes­ki­a­lu­een ja dis­kan­tin. Hei­jas­tus on erit­täin voi­ma­kas ja tu­lee hy­vin no­pe­as­ti suo­ran ää­nen jäl­keen. Vas­taa­vas­ti va­sem­man kai­ut­ti­men va­sem­mal­la puo­lel­la ää­nel­lä on run­saas­ti ti­laa vai­men­tua toi­seen soh­vaan ja kau­ka­na sei­nus­tal­la ole­vaan kir­ja­hyl­lyyn. Hei­jas­tus on pal­jon oi­ke­an­puo­leis­ta vai­me­am­pi, ja se saa­puu sel­väs­ti myö­hem­min. Li­säk­si oi­ke­an­puo­lei­nen kai­u­tin on lä­hes nur­kas­sa kiin­ni ja sik­si he­rät­tää var­mas­ti jo­kai­sen sei­so­van aal­lon. Ää­ni on täl­löin voi­mak­kaas­ti bas­so­ko­ros­tei­nen.

Esi­merk­ki­ti­la 2: Huo­neen jär­jes­tys on suun­ni­tel­tu niin, et­tä sym­met­ri­nen si­joi­tus mah­dol­lis­taa hy­vän ste­re­o­ku­van ja etäi­syys sei­niin ta­sa­pai­noi­sen bas­so­tois­ton.

Toi­ses­sa esi­mer­kis­sä sa­maa huo­net­ta käy­te­tään mu­sii­kin­kuun­te­lun kan­nal­ta jär­ke­väm­min. Kai­ut­ti­met ovat sym­met­ri­ses­ti ik­ku­na­pää­dys­sä ir­ti pää­ty- ja si­vu­sei­nis­tä, mo­lem­mil­la sei­nus­toil­la on soh­vat, ja tuo­li on siir­ret­ty kes­ki­lin­jal­le kuun­te­lu­pai­kak­si. Li­säk­si kuun­te­lu­paik­ka ei ole kiin­ni ta­ka­sei­näs­sä. Täl­löin ste­re­o­ku­vas­ta tu­lee huo­mat­ta­vas­ti tar­kem­pi, ja myös bas­so­tois­to on pal­jon ta­sa­pai­noi­sem­pi.

Sub­woo­fe­rin tar­peet

Oli kyse sit­ten elo­ku­va­käy­tös­tä tai mu­sii­kis­ta, hy­vin sää­det­ty ja oi­kein si­joi­tet­tu li­sä­bas­so tuo auk­to­ri­teet­tia ja sy­vyyt­tä ää­neen. Mitä ma­ta­lam­mal­le sub­ba­rin tois­to­kais­ta on ra­jat­tu, sitä va­paam­paa sen si­joi­tus on. Ak­tii­vi­sub­woo­fe­ris­sa on ai­na mah­dol­li­suus ta­son­sää­töön, jo­ten sen suh­teen on­gel­maa ei ole. Sil­ti jo elo­ku­va­käy­tös­sä tyy­pil­li­nen 80 hert­sin ja­ko­taa­juus vaa­tii oi­ke­an pai­kan ha­ke­mis­ta, jot­ta pa­rin ok­taa­vin le­vyi­nen 20–80 hert­sin alue hoi­tui­si ta­sa­pai­noi­ses­ti.

Sub­woo­fe­rin tois­toa sot­kee pa­has­ti kak­si asi­aa. Huo­neen moo­dit eli sei­so­vat aal­lot ai­heut­ta­vat ko­ros­tu­mia ja vai­men­tu­mia, jot­ka huo­non­ta­vat taa­juus­vas­tet­ta. Li­säk­si tois­tet­ta­vien taa­juuk­sien aal­lon­pi­tuu­det voi­vat ol­la sa­maa luok­kaa kuin hei­jas­tuk­sen kul­ke­ma mat­ka­e­ro. Jos ta­ka­sei­näs­tä hei­jas­tu­va ää­ni on vas­tak­kai­ses­sa vai­hees­sa kai­ut­ti­mes­ta suo­raan läh­te­nee­seen ver­rat­tu­na, se ai­heut­taa vai­men­tu­man. Vai­men­tu­ma syn­tyy taa­juu­del­le, jota vas­taa­van aal­lon­pi­tuu­den nel­jä­so­sa on sama kuin kai­ut­ti­men etäi­syys sei­näs­tä.

Esi­mer­kik­si puo­len met­rin pääs­sä sei­näs­tä ole­va sub­woo­fer saa vas­tee­seen vai­men­tu­man 343 m/s / 4 * 0,5 m taa­juu­del­le eli 170 hert­sin koh­dal­le. Yleen­sä tämä on jo tur­val­li­ses­ti li­sä­bas­son tois­to­kais­tan ul­ko­puo­lel­la. Pää­kai­ut­ti­mien tois­toon tuol­lai­nen etäi­syys vai­kut­taa, mut­ta nii­den si­joi­tuk­ses­sa on pak­ko ot­taa huo­mi­oon muut­kin sei­kat ja hy­väk­syä mah­dol­li­nen ka­pe­a­kais­tai­nen vai­men­tu­ma. Toi­saal­ta jos kuun­te­lu­paik­ka on 1,4 met­riä ir­ti ta­ka­sei­näs­tä, vas­taa­van­lai­nen kuop­pa vas­tee­seen tu­lee 343 m/s / 4 * 1,4 m eli noin 60 hert­sin alu­eel­le.

Ta­ka­sei­näs­tä tu­le­va hei­jas­tus on vas­tak­kai­ses­sa vai­hees­sa suo­ran ää­nen kans­sa ja ai­heut­taa kuo­pan bas­so­vas­tee­seen.

Kuun­te­lu­pai­kal­la liik­ku­mal­la on help­poa mää­ri­tel­lä, kum­mas­sa suun­nas­sa sub­woo­fe­rin paik­kaa pi­tää muut­taa. Jos liik­ku­mal­la si­vu­suun­nas­sa saa­daan bas­so­a­lu­et­ta tois­tu­maan ta­sai­sem­min, pi­tää sub­woo­fe­ri­a­kin siir­tää si­vu­suun­nas­sa. Vas­taa­vas­ti sama pä­tee pi­tuus­suun­taan. Pis­te­taa­juuk­sia si­säl­tä­vä tes­ti­le­vy on eri­no­mai­nen apu et­sit­tä­es­sä pa­ras­ta paik­kaa li­sä­bas­sol­le. Omil­la kor­vil­la­kin kuu­lee pa­him­mat vai­men­tu­mat ja ko­ros­tu­mat, mut­ta ha­lu­tes­saan voi de­si­be­li­mit­ta­rin ot­taa avuk­si.

Kes­ki­ka­na­va koh­dal­leen

Ih­mi­sen kuu­lo pys­tyy ais­ti­maan tar­kan ää­nen suun­nan etu­sek­to­ris­ta käyt­tä­mäl­lä hy­väk­si kor­vien vä­li­sen etäi­syy­den ai­heut­ta­maa vii­vet­tä ää­nen saa­pu­mi­ses­sa oi­ke­aan ja va­sem­paan kor­vaan. Toi­saal­ta tämä ra­joit­taa suun­ta­kuu­lon toi­min­nan niil­le taa­juuk­sil­le, joil­la aal­lon­pi­tuus ei kas­va ker­ta­luok­kaa suu­rem­mak­si kuin tuo etäi­syys. Li­sä­a­pu­na on kor­van­leh­den muo­to, joka muut­taa ää­nen sä­vyä riip­pu­en sii­tä, tu­lee­ko ää­ni edes­tä vai ta­kaa. Ta­kaa tu­le­vil­le ää­nil­le kuu­lo­ais­ti ei kui­ten­kaan pys­ty mää­rit­te­le­mään tark­kaa suun­taa.

Kes­ki­kai­u­tin on pal­jon pää­kai­ut­ti­mia alem­pa­na, ja ää­nen­laa­tu kär­sii voi­mak­kaas­ta lat­ti­a­hei­jas­tuk­ses­ta. Li­säk­si kai­ut­ti­met poik­ke­a­vat ra­ken­teel­li­ses­ti toi­sis­taan.

Mo­ni­ka­na­va­ää­nel­lä oi­kea kai­u­tin­si­joit­te­lu on kriit­ti­sin­tä kuun­nel­ta­es­sa mo­ni­ka­na­vais­ta mu­siik­kia. Elo­ku­va­ma­te­ri­aa­lil­la kuva, ja toi­vot­ta­vas­ti myös juo­ni, vie­vät osit­tain huo­mi­o­ta pois ää­nes­tä, ja tämä mah­dol­lis­taa isom­pien komp­ro­mis­sien teon. Se on tie­tys­ti sel­vää, et­tä kaik­kien kai­ut­ti­mien pi­täi­si ol­la ää­nen­sä­vyl­tään mah­dol­li­sim­man sa­man­kal­tai­sia. Li­säk­si mer­ki­tys­tä on kai­ut­ti­men suun­ta­ku­vi­ol­la ja vai­he­käyt­täy­ty­mi­sel­lä, eli ident­ti­nen vii­sik­ko on pe­ri­aat­tees­sa ihan­teel­li­nen rat­kai­su mo­ni­ka­na­va­jär­jes­tel­män kai­ut­ti­mik­si.

Pe­ri­aat­teen ja käy­tän­nön ero tu­lee sii­nä, mi­ten kai­ut­ti­met si­joi­te­taan, ja mil­lais­ta sig­naa­lia niil­lä tois­te­taan. Kes­ki­ka­na­van ti­lan­ne on sel­vem­pi, kos­ka se on yh­des­sä va­sem­man ja oi­ke­an kans­sa muo­dos­ta­mas­sa tar­kas­ti ha­vain­noi­ta­vaa etu­sek­to­ria. Kaik­kien kol­men etu­kai­ut­ti­men pi­täi­si­kin pys­tyä mah­dol­li­sim­man ident­ti­seen tois­toon. Käy­tän­nös­sä kes­ki­ka­na­van bas­so­tois­to oh­ja­taan lä­hes ai­na pää­kai­ut­ti­mil­le tai sub­woo­fe­ril­le, eli riit­tää, et­tä tois­to on yh­te­näis­tä noin sa­das­ta hert­sis­tä al­ka­en.

Kes­ki­kai­u­tin on sa­mal­la kor­keu­del­la pää­kai­ut­ti­mien kans­sa ja tois­tol­taan yh­te­ne­vä noin sa­das­ta hert­sis­tä ylös­päin.

Kes­ki­ka­na­van pa­ras paik­ka oli­si si­vu­suun­nas­sa ta­san va­sem­man ja oi­ke­an puo­li­vä­lis­sä sekä kor­keus­suun­nas­sa kes­ki­ää­ni- ja dis­kant­tie­le­men­teil­tään nii­den kans­sa sa­mal­la eli is­tu­van kuun­te­li­jan kor­van ta­sol­la. Var­sin­kin pys­ty­suun­nas­sa muu­ta­man kym­me­nen sen­tin ero on har­voin sel­väs­ti kuul­ta­vis­sa. To­sin jos kes­ki­ka­na­van kai­u­tin aset­tuu hy­vin alas, lat­ti­as­ta tu­le­va hei­jas­tus sot­kee ään­tä pal­jon. Etäi­syys ta­ka­sei­nään pi­tää ha­kea so­pi­vak­si niin, et­tei sei­nä ko­ros­ta lii­kaa ala­kes­ki­a­lu­et­ta, kos­ka se te­ki­si ää­nen pak­suk­si ja tuk­koi­sek­si.

Kes­ki- ja sur­round­kai­ut­ti­met ovat eri etäi­syy­del­lä kuun­te­lu­pai­kal­ta kuin pää­ka­na­vat, jo­ten nii­den ään­tä täy­tyy vii­väs­tää vas­taa­vas­ti. Yh­den met­rin ero vas­taa noin kol­mea mil­li­se­kun­tia.

Kaik­kien kai­ut­ti­mien tu­li­si ol­la sa­mal­la etäi­syy­del­lä kuun­te­lu­pai­kal­ta, jot­ta eri sig­naa­lit saa­pui­si­vat kor­viin yh­tä ai­kaa. Käy­tän­nös­sä kes­ki- ja sur­round­ka­na­via jou­du­taan usein vii­väs­tä­mään, jot­ta ne si­joit­tui­si­vat sa­mal­le vir­tu­aa­li­sel­le ym­py­rän­kaa­rel­le, jon­ka kes­ki­pis­te kuun­te­lu­paik­ka on. Kai­kis­sa ko­ti­te­at­te­ri­vah­vis­ti­mis­sa on on­nek­si hy­vät mah­dol­li­suu­det tä­hän. Nor­maa­lis­ti vah­vis­ti­mel­le ker­ro­taan suo­raan etäi­syy­det met­reis­sä, mut­ta jos ai­noa vaih­to­eh­to on an­taa vii­ve, sen voi las­kea si­ten, et­tä yk­si mil­li­se­kun­ti vas­taa 30 sen­tin siir­toa.