Jy­ti­näs­tä ei voi ereh­tyä. Hur­ri­ga­nes on rock. Vai­ku­tel­ma vah­vis­tuu bok­sis­ta, jo­hon on koot­tu bän­din seis­ka­tuu­mai­set. Yh­teen­sä 18 rou­he­a­soin­tis­ta sing­leä edus­taa alan pe­rus­kal­li­o­ta ja toi­mii sa­mal­la ajat­to­ma­na tai­de­te­ok­se­na – ki­tey­tyy­hän pa­ri­ki­loi­seen jär­kä­lee­seen mon­ta avain­het­keä suo­mi­roc­kin his­to­ri­as­ta tuh­dis­ti ty­kit­tä­vi­nä präs­sei­nä. Vi­nyy­lin dy­na­miik­kaa kel­paa äl­lis­tel­lä ja ohes­sa poh­tia elä­män yl­lät­tä­vyyt­tä vaik­ka eril­li­sel­tä Cis­se-seis­kal­ta Kul­taa ja hoh­ta­vaa ho­pe­aa.

Bob Dy­la­nin gos­pel-kau­si on toi­sen­lai­nen ai­ka­merk­ki – poik­ke­a­ma ja eri­koi­suus His Bob­nes­sin ural­la. Nyt lä­hes nel­jä vuo­si­kym­men­tä jäl­keen­päin tar­kas­tel­tu­na se ase­moi­tuu osak­si mit­ta­vaa elä­män­työ­tä. Juu­re­vas­ti soi­va Troub­le No More muis­tut­taa sa­mal­la, et­tä Dy­lan löy­si tuol­loin uu­sia puo­lia il­mai­suun­sa ja kir­joit­ti myös jou­kon lau­lu­ja, joi­hin hän on pa­lan­nut tois­tu­vas­ti.

Alf­red Schnit­t­ke ja Ar­vo Pärt lois­ta­vat kuo­ro­töis­sään. Kas­pars Put­nin­šin joh­ta­ma Es­to­ni­an Phil­har­mo­nic Cham­ber Choir tul­kit­see kah­ta mes­ta­ria upe­as­ti. Schnit­t­ken vii­mei­siin lau­lu­te­os­ko­ko­nai­suuk­siin kuu­lu­va Psalms of Re­pen­tan­ce (1988) sekä Pär­tin Mag­ni­fi­cat (1989) ja Nunc di­mit­tis (2001) soi­vat hui­ke­as­ti, ih­mi­sää­nen il­mai­su­rik­kau­des­ta am­men­ta­en. Muo­don mi­ni­ma­lis­mi tu­lee ihol­le eri­no­mai­ses­sa sacd-ää­ni­tyk­ses­sä, joka teh­tiin Tal­lin­nan Py­hän Ni­ko­la­ok­sen kir­kos­sa.

Klas­sis­ta mut­ta eri ta­val­la edus­taa Kit Dow­ne­sin Ob­si­di­an. Ur­ku­rin sä­vel­lyk­set päi­vit­tä­vät mie­li­ku­via inst­ru­men­tin mah­dol­li­suuk­sis­ta – se­hän soi kuin syn­te­ti­saat­to­ri! Am­bient­mai­nen soin­tis­pekt­ri avaa mu­siik­kia kuun­te­li­jan tul­kin­noil­le. Jal­ki­oi­den ke­hos­sa re­so­noi­vat ala­taa­juu­det taas tuot­ta­vat puh­das­ta au­di­oau­voa. Uu­sia soin­te­ja ja elä­myk­sel­li­siä ny­ans­se­ja, val­loit­ta­va yh­dis­tel­mä mi­ten vain.

Jus­si Leh­to­sen kvin­te­tin Move On soi niin ikään ajat­to­mas­ti ku­ten Ee­ro Koi­vis­toi­nen Qu­ar­te­tin Il­lu­si­on­kin. Kum­man­kin kli­kin akus­ti­nen saun­di rul­laa luon­nol­li­ses­sa ba­lans­sis­sa, ja mu­siik­ki tun­tuu vir­taa­van va­pau­tu­nees­ti. Il­man­kos pe­ru­sa­si­oi­hin pa­la­taan ai­na. Leh­to­sen tai­do­kas rum­puo­saa­mi­nen sa­moin kuin Koi­vis­toi­sen sak­so­fo­nis­mi tuo­vat 1950- ja 1960-lu­vuil­la ke­hi­tet­tyä mo­der­nis­mia 2010-lu­vul­le. Jori Huh­ta­lan kont­ra­bas­so ank­ku­roi ää­ni­ku­vaa pe­ru­sa­si­oi­den ää­rel­le mo­lem­mil­la le­vyil­lä lii­de­rien sä­vel­lys­ten tut­kiel­mis­sa tar­kas­sa har­mo­ni­as­sa me­lo­dis­ten ele­ment­tien kans­sa.

Vas­taa­vaa ha­kee Ka­ma­si Was­hing­ton. Har­mo­ny of Dif­fe­ren­ce syn­tyi si­sa­ren tai­de­näyt­te­lyn osak­si ku­vaa­maan eri­pa­ri­suu­des­ta syn­ty­viä ide­oi­ta. Tu­los yl­lät­tää. Ko­hu­fo­nis­ti kaa­haa agent­ti­jaz­z­tun­nel­mis­ta big­band­vyö­ry­tyk­seen soin­nin pei­la­tes­sa tark­kaan kon­sep­tia.

Key­on Har­rold kuu­los­taa maan­mies­tään huo­mat­ta­vas­ti oma­pe­räi­sem­mäl­tä ja roh­ke­am­mal­ta. Trum­pe­tis­ti­tu­lo­kas skan­naa 2010-lu­vun taa­juuk­sia ja pu­ris­taa vas­kes­taan mul­ti­kul­tia, joka räis­kyy coo­lia ener­gi­aa. Sen myö­tä The Mu­gi­ci­an nos­taa te­ki­jän kiin­nos­ta­vien jenk­ki­tu­lok­kai­den kär­keen.

Oma­ke­hu on toi­si­naan pe­rus­tel­tua. Ii­ro Ran­ta­lan ja Ulf Wa­ke­niu­sin Good Stuff an­taa, mitä ot­sik­ko lu­paa. Hy­vään mats­kuun si­säl­tyy duon omien ky­nä­el­mien ohel­la kaik­kea kla­sa­ri­va­ki­ois­ta ytyi­sään fun­kiin, joi­den muok­kaus pi­a­nol­le ja ki­ta­ral­le tuot­ta­vat dy­naa­mis­ta ja uut­ta et­si­vää soin­tia. Esi­mer­kik­si John Colt­ra­nen Gi­ant Steps imp­ro­vi­soi­daan vir­kis­tä­vän tuo­rees­ti.

Kon­ka­rien rin­nal­la Kai­sa’s Mac­hi­ne on un­tu­vik­ko, vaik­ka sen jä­se­nil­le on­kin kart­tu­nut ko­me­as­ti soit­to­ko­ke­mus­ta koti- ja ul­ko­mail­la New Yor­kia myö­ten. In the Key of K on ba­sis­ti Kai­sa Mä­en­si­vun bän­din de­byyt­ti. Ne­lik­ko vi­rit­tyy soit­teis­saan le­vol­li­sen me­di­ta­tii­vi­siin sfää­rei­hin, tu­lok­se­na kuun­te­li­jan ais­te­ja hi­ve­le­vää au­di­oi­lua.

Tuot­ta­ja-toi­mit­ta­ja-le­vy­mo­gu­li Ta­pio Yli­nen on me­ri­toi­tu­nut myös muu­sik­ko­na. Pink Floyd -tri­buut­tiyh­tye PUL­SE on ki­ta­ris­tin re­fe­rens­seis­tä ku­vaa­vin Left Un­said -al­bu­mia aja­tel­len. Laa­tup­ro­ge ja elä­mäs­tä am­men­ta­va lau­la­ja-lau­lun­te­ki­jä­muo­to ki­tey­ty­vät le­vyl­lä vah­van si­ni­sä­vyi­sik­si tun­nel­mik­si rum­pa­li Tatu Rön­kön ja ba­sis­ti Miik­ka­el Ant­ti­lan tu­el­la. Te­ok­sen kruu­naa tyy­li­ta­jui­nen, 1970-lu­vun suun­nan­näyt­tä­jä­te­ok­set mie­leen tuo­va saun­di.

Is­la­ja eli Mer­ja Kok­ko­nen on työs­tä­nyt ko­keel­lis­ta mu­siik­kia vii­me vuo­det Ber­lii­nis­sä. Hä­nen kuu­des al­bu­min­sa Tar­ran­tul­la lei­kit­te­lee kie­lel­lä, ää­nil­lä ja teks­tuu­reil­la. Ly­rii­kat sy­tyt­tä­vät sä­hä­kim­mät as­so­si­aa­ti­ot lai­naa­mal­la ka­le­va­lais­ta pol­jen­toa. Sy­nat, sel­lo, sak­so­fo­nit ja lyö­mä­soit­ti­met fuu­si­oi­daan vuo­ros­taan eri­koi­sik­si, koko taa­juus­kais­taa hyö­dyn­tä­vik­si yh­dis­tel­mik­si muun mu­as­sa Tatu Rön­kön kans­sa.

Rum­pa­li Ola­vi Lou­hi­vuo­ri tie­de­tään ute­li­aak­si imp­ro­vi­soi­jak­si. Im­me­di­a­te Mu­sic I vah­vis­taa kä­si­tys­tä. Jou­hi­kon­soit­ta­ja Pek­ko Kä­pin ja elekt­ro­tai­tei­li­ja Tee­mu Kor­pi­pään kans­sa teh­ty al­bu­mi avaa vii­si­o­sai­sen sar­jan, jos­sa tut­ki­taan mu­sii­kil­lis­ta va­paut­ta. Trio joh­dat­taa soo­ni­sen ho­ri­son­tin tuol­le puo­lel­le tuo­den mie­leen Bill Las­wel­lin yh­tä ko­keel­li­set hank­keet Ma­te­ri­a­lis­ta Pra­xi­siin – mi­kään ei ole kiel­let­tyä Lou­hi­vuo­ren tut­ki­mus­mat­kai­lus­sa.

Bow­rain on jää­nyt mie­leen va­kuut­ta­vas­ta li­ve­saun­dis­taan, jon­ka tun­tee, ei vain kuu­le. Sama vai­ku­tel­ma ker­tau­tuu yh­ty­een toi­sel­ta al­bu­mil­ta. Akus­tis­ten inst­ru­ment­tien ja elekt­ro­nii­kan kei­noin Dist­rac­ted hyö­dyn­tää koko kais­tan alim­mis­ta ylim­piin taa­juuk­siin: pre­pa­roi­tu pi­a­no ja sor­mi­ot kuu­los­ta­vat har­voin näin muh­keil­ta. Sä­vel­ma­te­ri­aa­li­kin sä­väyt­tää. Ku­kin teos on kuin soundt­rack elo­ku­vaan, jon­ka voi ku­vi­tel­la mie­les­sään.

Run­saal­la bas­so­an­nos­te­lul­la on vuo­ros­taan iko­ni­nen ase­ma hip­ho­pis­sa. Enem­pi on pa­rem­pi -lo­giik­ka pä­tee 21 Sa­va­gen, Emi­ne­min ja Ty­ler, the Cre­a­to­rin kie­kois­sa. Is­sa Al­bu­min trap voi­maan­tuu de­mo­luo­kan bas­so­ku­mus­ta ja 21 Sa­va­gen gangs­ta-ima­gos­ta, tu­lok­se­na muo­to­puh­das ja ka­dun­kat­kui­nen ko­ko­nai­suus. Emi­nem va­ri­oi hän­tä enem­män ryt­mi­ses­ti ja tuo­tan­nol­li­ses­ti lai­na­ten kaik­kea r&b:sta roc­kiin, mut­ta yl­ti­ö­pu­he­li­ai­suus syö te­ho­ja ja pu­dot­taa Re­vi­va­lin mu­ri­na­kär­jes­tä. Ty­ler, the Cre­a­tor kor­jaa po­tin yh­dis­tä­mäl­lä maan­jä­ris­tys­taa­juu­det soin­ti­nok­ke­loin­tiin. Scum Fuck Flo­wer Boyn jo­kai­nen rai­ta on klan­gei­neen it­se­näi­nen, haus­kal­la ta­val­la oi­val­ta­va teos.

Il­man­kos Mi­gu­e­lin ja Bec­kin kal­tai­set ar­tis­tit ovat omak­su­neet vai­kut­tei­ta hip­ho­pis­ta. Mi­gu­e­lin War & Lei­su­rel­le on uju­tet­tu ta­nak­kaa ala­pää­jyys­töä. Se vo­kaa­li­o­saa­mi­sen ohel­la voi­mis­taa ve­to­ja, jois­sa riit­tää pot­kua myös yl­ti­ö­mäi­sen komp­res­soin­nin joh­dos­ta. Sama pä­tee Bec­kin Co­lor­siin. Ta­nak­ka, gen­res­tä lai­nat­tu bas­so­re­kis­te­ri tuo pot­kua pit­kä­soit­toon kaut­ta lin­jan.

Ka­tu­läh­töis­tä jyn­ky­ty­ses­te­tiik­kaa hyö­dyn­ne­tään Bright-lef­fan soundt­rac­kil­la­kin. Se hui­pen­tuu kuu­ba­lais­syn­tyi­sen lau­la­jan Ca­mi­la Ca­bel­lon ja ame­rik­ka­lai­sen elekt­ro­duo Greyn rai­taan Crown, joko koos­tuu lä­hin­nä vo­kaa­li­voih­kees­ta, et­no­sämp­leis­tä ja kil­le­ri­bas­sos­ta.

Alan suun­nan­näyt­tä­jis­tä N.E.R.D. näyt­tää mal­lia, mi­hin ol­laan me­nos­sa ken­ties seu­raa­vak­si. Phar­rell Wil­li­ams kump­pa­nei­neen mik­saa jy­ti­nään ek­lek­ti­sen otan­nan biit­te­jä ja tyy­le­jä kat­se ho­ri­son­tis­sa. Jo omi­tui­ses­ti nik­kai­le­va Le­mon-avaus sy­tyt­tää ai­ra­mei­ta, ei­kä No One Ever Re­al­ly Dies -al­bu­mi muu­ten­kaan tyy­dy stan­dar­di­rat­kai­sui­hin.

Esit­tä­jä(t) Al­bu­mi (jul­kai­si­ja) For­maat­ti

Hur­ri­ga­nes: Comp­le­te Sing­les (Svart) 18 x 7"

Cis­se: Kul­taa ja hoh­ta­vaa ho­pe­aa / Se­koi­tit mun pään (Svart) 7"

Bob Dy­lan: Troub­le No More – The Boot­leg Se­ries Vol. 13 / 1979–1981 (Co­lum­bia) 8 x cd + dvd

Es­to­ni­an Phil­har­mo­nic Cham­ber Choir & Kas­pars Put­niņš: Schnit­t­ke & Pärt Cho­ral Works (BIS) sacd

Kit Dow­nes: Ob­si­di­an (ECM) cd

Jus­si Leh­to­nen: Move On (Svart) lp/cd

Ee­ro Koi­vis­toi­nen Qu­ar­tet: Il­lu­si­on (Svart) lp/cd

Ka­ma­si Was­hing­ton: Har­mo­ny of Dif­fe­ren­ce (Yo­ung Turks) cd

Key­on Har­rold: The Mu­gi­ci­an (Sony) cd

Ii­ro Ran­ta­la & Ulf Wa­ke­nius: Good Stuff (ACT) cd

Kai­sa’s Mac­hi­ne: In the Key of K (Ec­lip­se) cd

Ta­pio Yli­nen, Tatu Rönk­kö & Miik­ka­el Ant­ti­la: Left Un­said (Ec­lip­se) cd

Is­la­ja: Ta­ran­tul­la (Svart) lp/cd

Ola­vi Lou­hi­vuo­ri: Im­me­di­a­te Mu­sic I (Svart) lp

Bow­rain: Dist­rac­ted (Kapa) lp

21 Sa­va­ge: Is­sa Al­bum (Epic) cd

Emi­nem: Re­vi­val (Af­ter­math) cd

Ty­ler, the Cre­a­tor: Scum Fuck Flo­wer Boy (Co­lum­bia) cd

Mi­gu­el: War & Lei­su­re (By Storm) cd

Beck: Co­lors (Fo­nog­raf) cd

V/A: Bright – The Al­bum (At­lan­tic) cd

N.E.R.D.: No One Ever Re­al­ly Dies (Co­lum­bia) cd