Ki­ta­ra­kon­ka­ril­la kul­kee yhä

Jo kuu­den­teen­tois­ta stu­di­oal­bu­miin­sa saak­ka ti­lut­ta­nut ki­ta­ra­vir­tuo­o­si Joe Sat­ri­a­ni on krii­ti­koi­den pal­kin­not ja hui­man le­vy­myyn­nin­kin saa­vut­ta­nut oman gen­ren­sä elä­vä le­gen­da, joka ei ole oi­kein kos­kaan suos­tu­nut le­pää­mään laa­ke­reil­laan. Hän tar­joi­lee uu­sim­mal­laan tut­tua von­gu­tus­ta vuo­sien ta­kaa var­sin mo­der­nein vi­vah­tein.

Mu­siik­ki soi pai­koin erit­täin juu­re­vas­ti, mi­hin ras­kaam­pi re­vit­te­ly li­sää hie­noa kont­ras­ti­aan. Ki­ta­ris­tin iän huo­mi­oi­den jää odot­ta­maan enem­män sitä hen­nom­paa ja har­mo­ni­sem­paa puol­ta, vaik­ka vain to­de­tak­seen mei­nin­gin rau­hoit­tu­neen, mut­ta var­sin kau­as sii­tä jää­dään.

Ky­sy­mys kuu­luu, ku­ten le­vyn nimi ou­nas­te­lee­kin: mitä seu­raa­vak­si, kos­ka oi­kein min­kään­lais­ta muu­tos­ta ei ole kuul­lun pe­rus­teel­la ta­pah­tu­nut. Toi­voa so­pii, et­tä jon­kin­lais­ta jat­koa seu­raa, sil­lä sen ver­ran mu­ka­vaa vaih­te­lua on vä­liin kuul­la eri­to­ten tai­ta­via ki­ta­ra­me­lo­di­oi­ta il­man sen ym­mär­ret­tä­väm­pää ly­riik­kaa. Le­vyn soun­di­puo­li­kin on kun­nos­sa, lu­kuun ot­ta­mat­ta pien­tä vii­leyt­tä ja kolk­kout­ta, joka lie­nee en­nal­ta har­kit­tu siir­to ja yk­si muu­si­kon ta­va­ra­mer­keis­tä kiil­tä­vien ki­ta­roi­den ohes­sa.

Kon­ka­ri­ki­ta­ris­ti tar­jo­aa kui­ten­kin niin vauh­di­kas­ta me­noa, et­tä sen ää­res­sä viih­tyy ker­ran jos toi­sen­kin.

Vesa Tu­ru­nen