Sa­moi­hin ai­koi­hin nik­ka­roin sil­loi­sen HIFI-leh­den oh­jeen mu­kai­sen Hifi 12/2 -kai­ut­ti­men. Ky­sees­sä oli 12-lit­rai­nen ref­lek­si­vi­ri­tet­ty kak­si­tie. Eri­no­mai­ses­ti ta­sa­pai­no­tet­tuun pönt­töön aset­tui myös sit­tem­min le­gen­daa­ri­sek­si osoit­tau­tu­nut Dy­nau­di­on D28-dis­kant­ti.

Tuo­reem­pi elä­mys syn­tyi vuon­na 2015, kun vie­rai­lin Dy­nau­di­on teh­taal­la Aar­hu­sis­sa Tans­kas­sa (ra­port­ti löy­tyy Hi­fi­maa­il­man nu­me­ros­ta 4/2015). Vaik­ka suu­rin pö­hi­nä pyö­ri­kin tuol­loin lan­gat­to­muu­des­sa, pää­sin nau­tis­ke­le­maan myös mal­li­sar­jo­jen ma­koi­sis­ta saun­deis­ta.

Sa­mai­nen vie­rai­lu sai nyt, pari vuot­ta jäl­keen­päin, yl­lät­tä­vän ja mu­ka­van jat­kon. Käy­des­sään al­le­kir­joit­ta­neen ti­luk­sil­la tai­koi maa­han­tuo­ja vi­siit­tin­sä aluk­si esiin tuo­reet Con­tour 20 -mal­lit. Jo­kin ym­py­rä oli sel­väs­ti sul­keu­tu­mas­sa tuo­reen tans­ka­lai­sen kruu­nunp­rins­sin myö­tä.

Kaut­taal­taan uu­dis­tet­tu

Maa­han­tuo­jan pe­rä­va­lo­jen vie­lä vii­pyil­les­sä hui­tai­sin it­se­ni lä­hem­mäs tu­lok­kai­ta. Val­koi­sil­le val­mis­ta­jan omil­le koi­vil­le nos­te­tut, niin ikään val­koi­set kai­ut­ti­met pal­jas­ti­vat heti pe­ri­män­sä. Vaik­ka muis­ti­ku­vien men­neen ajan kul­mik­kuus on su­la­nut si­le­äk­si pyö­rey­dek­si, ei tu­tuis­ta läh­tö­koh­dis­ta voi­nut mi­ten­kään ereh­tyä.

Dis­kant­ti­na on edel­leen tut­tu, tur­val­li­nen ja sa­mal­la tun­nus­te­tus­ti yk­si par­hais­ta, eli Eso­tar2. Ky­sees­sä on 28 mil­li­met­rin kan­gas­ka­lot­ti, joka saat­taa tek­no­lo­gia edel­lä ete­ne­väs­tä kuu­los­taa jopa van­hah­ta­val­ta. Sa­lai­suus on kui­ten­kin ka­lo­tin pin­noit­tees­sa. Lop­pu­tu­lok­se­na Eso­tar2 on­nis­tuu yh­tä ai­kaa sekä pa­ne­maan hant­tiin kil­pai­li­joil­le et­tä säi­lyt­tä­mään kau­niin, tar­kan ja silk­ki­sen omi­nais­sä­vyn­sä. Kyl­lä vain, luit ai­van oi­kein. Li­pe­sin to­sin jo asi­oi­den edel­le.

Edel­li­nen Con­tour-sar­ja lan­see­rat­tiin vuon­na 2003, jo­ten tuo­re mal­lis­to pää­tet­tiin uu­dis­taa muu­ten­kin kuin pin­ta­mei­kil­lä. Van­ha bas­so­e­le­ment­ti sai väis­tyä uu­den ja en­tis­tä ehom­man edes­tä. Lop­pu­tu­lok­se­na on muun mu­as­sa kor­ke­am­pi pu­he­ke­lan kää­min­tä ja suu­rem­pi lii­ke­poik­ke­a­ma, kas­va­nut kal­vo­pin­ta-ala, ohu­em­pi ja ke­vy­em­pi kal­vo, te­hok­kaam­mat mag­nee­tit, jäy­kem­pi spi­der ja niin edel­leen. Kai­ken kaik­ki­aan siis hal­lit­ta­vam­pi lop­pu­tu­los ja suu­rem­pi ää­nen­pai­ne, jos ver­ro­kik­si ot­taa edel­li­sen mal­li­sar­jan.

Li­säk­si kal­liim­mas­ta mal­li­sar­jas­ta lai­nat­tiin idea alu­mii­ni­ses­ta mas­kis­ta, jo­hon ele­men­tit on pul­tat­tu. Luja ja kuol­lut ma­te­ri­aa­li lie­nee re­so­nans­sien kan­nal­ta hyvä rat­kai­su. Kai­ut­ti­men ul­ko­nä­köön se ai­na­kin an­taa huo­li­tel­lun ja hin­ta­van lei­man­sa. Val­koi­ses­sa kai­ut­ti­mes­sa alu­mii­ni on sa­tii­ni­hi­ot­tu vaa­le­ak­si ja tum­mem­mis­sa vaih­to­eh­dois­sa mus­tak­si elok­soi­tu.

Klas­si­nen mis­si

Dy­nau­dio on kai­kin puo­lin hie­nos­ti ja laa­duk­kaan oloi­ses­ti to­teu­tet­tu. Kor­ke­ah­ko mut­ta ka­pea kai­u­tin on tyy­lil­tään eh­taa mo­der­nia mis­si­ai­nes­ta. Taak­se ka­pe­ne­va ko­te­lo li­sää en­ti­ses­tään si­roh­koa vai­ku­tel­maa. Tus­kin ku­kaan voi miel­tää Con­tou­ria ru­mak­si. Sa­maa ei voi sa­noa esi­mer­kik­si val­mis­ta­jan kal­liim­man Con­fi­den­ce-sar­jan C1-mal­lis­ta. Ja­lus­tal­la nö­köt­tä­vä kak­si­tie se­kin. Jos ul­ko­kul­tai­set ar­vot rat­kai­si­si­vat, niin kau­no­tar vei­si ja hir­viö jäi­si – siis pois las­kuis­ta tai jopa va­li­koi­mas­ta.

Kai­ut­ti­men skan­di­naa­vi­suus nä­kyy ul­koi­sen ole­muk­sen po­si­tii­vi­ses­sa as­ke­tis­mis­sa run­sas­lu­kui­sis­ta vii­meis­te­ly­vaih­to­eh­dois­ta riip­pu­mat­ta. Con­tour 20 on­kin heit­tä­mäl­lä ko­to­naan si­sus­tuk­ses­sa kuin si­sus­tuk­ses­sa, jos se nyt täs­sä hin­ta­luo­kas­sa myyn­ti­väit­tä­mäk­si kel­puu­te­taan.

Pa­pe­ril­la sen si­jaan mis­sim­me ar­vo­maa­il­ma on var­sin klas­si­nen, el­lei jopa ret­ros­sa vii­pyi­le­vä. Ja­ko­suo­din nou­dat­taa tois­ta as­tet­ta jaon ol­les­sa 2 200 hert­sis­sä. Vas­teek­si il­moi­te­taan 39–23 000 hert­siä ja herk­kyy­dek­si 86 de­si­be­liä (2,83V / 1m). Jat­ku­vaa te­hoa Con­tour 20 kes­tää 180 wa­tin ver­ran. Bas­son ref­lek­si­put­ki on suun­nat­tu kai­ut­ti­men taak­se, jos­ta löy­tyy myös yk­si pari WBT:n Next­gen-sar­jan kai­u­tin­liit­ti­miä.

Tes­ti­a­se­tel­mas­ta

Täl­lä ker­ral­la löy­sin it­se­ni poik­keuk­sel­li­sen kii­tol­li­ses­ta läh­tö­a­se­tel­mas­ta, sil­lä käy­tös­sä­ni oli usei­ta eri­lai­sia vah­vis­ti­mia: a-luok­kaa put­kin, ab-luok­kaa tran­sis­to­rein ja d-luok­kaa siel­tä jos­ta­kin vä­lis­tä. Ver­tai­lu­kai­ut­ti­mi­na toi­mi­vat tu­tut San­ders 10c:t sekä tuo­reet Elac Uni-Fi UB5:t.

Ää­ni­läh­tee­nä pi­täy­dyin tu­tus­sa ja si­ten tur­val­li­ses­sa To­tal­dac D1 In­teg­ra­lis­sa sekä Roon-soit­to-oh­jel­mas­sa. Sa­tun­nai­sia ho­pe­a­kiek­ko­ja kie­put­ti har­vak­sel­taan Tent­lab­sin b-drive. Pelk­kä­nä pyö­rit­ti­me­nä sen­kin an­ti kul­ki kui­ten­kin To­tal­da­cin kaut­ta.

Kai­ut­ti­mien si­joit­te­lu oli help­poa. Paik­ka löy­tyi suu­rin piir­tein sii­tä, mis­sä useim­mat pe­rin­tei­ses­ti to­teu­te­tut rat­kai­sut ovat ai­em­min­kin toi­mi­neet. Kai­ut­ti­mien kes­ki­näi­nen etäi­syys aset­tui suu­rin piir­tein 2,5 met­riin, sa­moin etäi­syys kuun­te­lu­pai­kal­le. Suun­taus koh­ti kuun­te­lu­paik­kaa, ase­moin­ti­lin­ja har­ti­oi­hin. Si­vu­sei­niin jäi rei­lus­ti mat­kaa, etu­sei­nään­kin met­rin ver­ran. Dis­kant­ti nou­si muu­ta­man sen­tin kor­va­ta­soa kor­ke­am­mal­le.

Näin ase­tel­tu­na asi­at oli­vat le­veys­suun­nan osal­ta esi­mer­kil­li­ses­ti mal­lil­laan, vaik­ka ää­ni ei le­vin­nyt­kään val­ta­vas­ti lin­jan ul­ko­puo­lel­le. Sy­vyys­suun­nas­sa ta­voi­tet­tiin koh­tuul­li­sen tar­kas­ti jä­sen­ty­nyt kuu­lo­ko­ke­mus, joka ei kui­ten­kaan haas­ta­nut put­ki­mais­ta pa­nee­li­mai­suut­ta. Tu­los oli hyvä pe­rin­tei­sel­le kak­si­tie­kai­ut­ti­mel­le.

Tyy­lil­lä hi­ot­tu

Syys­tä tai toi­ses­ta olen miel­tä­nyt vii­me vuo­sien Dy­nau­di­ot enem­män rok­ki­kan­san kar­heik­si ka­ve­reik­si kuin hie­no­hel­mai­sen suk­ka­hou­su­mu­sii­kin kos­te­a­sil­mäi­sik­si tul­kit­si­joik­si. Saat­taa ol­la, et­tä mie­li­ku­va on jää­nyt jos­ta­kin niis­tä lu­ke­mat­to­mis­ta ses­si­ois­ta, joi­ta vuo­sien ai­ka­na on siel­lä tääl­lä tul­lut kuul­tua. Joka ta­pauk­ses­sa asen­teel­li­nen epä­a­si­al­li­suu­te­ni sai tur­piin­sa vä­hän joka näyt­teel­lä.

Voi myös ol­la niin­kin, et­tä Con­tou­rin ta­sa­pai­noa on muu­tet­tu ai­em­mas­ta lin­jas­ta. En siis näin väi­tä, kun­han nyt esi­tän vaih­to­eh­toi­sen tul­kin­nan. Joka ta­pauk­ses­sa oheis­lait­teis­ta riip­pu­mat­ta mu­siik­ki­va­lin­nat ei­vät en­nak­ko-odo­tus­ten mu­kai­ses­ti pai­not­tu­neet ke­vy­em­mäl­le lin­jal­le vaan jon­ne­kin ai­van muu­al­le. Ai­na­kin osit­tain kai­ut­ti­men oh­jaa­ma­na.

Ote­taan esi­mer­kik­si vaik­ka­pa puo­la­lai­sen elo­ku­va­sä­vel­tä­jä Zbig­niew Preis­ne­rin edes­men­neel­le ys­tä­väl­leen Krzysz­tof Kies­lows­kil­le sä­vel­tä­mä Ys­tä­vän sie­lun­mes­su (Re­qui­em Dla Mo­je­go Przy­ja­cie­la; Era­to).

En­ke­li­mäi­sen il­ma­va, herk­kä ja ajoit­tain suo­ras­taan hau­ras teos elää kai­ku­jen, vah­vo­jen vo­kaa­li­o­suuk­sien sekä nii­tä ta­sa­pai­not­ta­van or­kes­te­ri­tu­en va­ras­sa. Har­kit­tu herk­kyys il­me­nee myös suu­res­sa te­o­reet­ti­ses­sa dy­na­mii­kas­sa, joka pelk­kien lau­lu­ää­nien ai­ka­na tar­koit­taa pai­koin hy­vin­kin hil­jais­ta voi­mak­kuut­ta. Kai­ken hui­puk­si use­at sop­raa­no-osuu­det on ra­ken­net­tu niin, et­tä kai­ut­ti­mel­la kuin kai­ut­ti­mel­la on sar­kan­sa tuo­da nii­den var­jo­mai­set vi­vah­teet kuu­li­jal­le.

Kai­ut­ti­men tu­li­si tuo­da nämä her­kät va­ri­aa­ti­ot esiin hil­jai­sel­la­kin voi­mak­kuu­del­la. Ko­ke­muk­sen pe­rus­teel­la näin ei ai­na ole. Joko kai­ut­ti­men re­so­luu­tio ei rii­tä tai sit­ten sen toi­min­ta­pis­te on va­lit­tu niin, et­tä vaa­di­taan ta­val­lis­ta enem­män voi­mak­kuut­ta, en­nen kuin ta­sa­pai­noi­nen il­mai­su on­nis­tuu. Kor­val­la­kin on roo­lin­sa, sil­lä voi­mak­kuu­den las­kies­sa ää­ri­a­lu­ei­den herk­kyys las­kee. Nämä siis esi­merk­ki­nä haas­teis­ta.

Dy­nau­di­on ta­pauk­ses­sa suo­ri­tus oli hyvä el­lei jopa eri­no­mai­nen. Osan­sa täs­tä kuu­luu eh­dot­to­mas­ti avoi­mel­le kes­ki­a­lu­eel­le ja erit­täin puh­taal­le alem­mal­le dis­kan­til­le. Sil­tä osin voi­daan to­de­ta pe­ru­sa­si­oi­den ole­van vä­hin­tään­kin kun­nos­sa.

Con­tou­rin luo­ma li­sä­ar­vo syn­tyi sii­tä, et­tä se li­sä­si hie­non peh­mey­den ja läm­mön tun­teen juu­ri sin­ne, mis­sä sop­raa­no ko­sis­ke­lee kyl­myy­den ra­ja­mai­ta. Il­man et­tä re­so­luu­tio oli­si sii­tä kär­si­nyt. Kuun­te­lin koko te­ok­sen yh­tä­jak­soi­ses­ti kol­me ker­taa alus­ta lop­puun. Rai­ta kah­dek­san (Lac­ri­mo­sa) ai­heut­ti kyl­mät vä­reet joka tois­to­ker­ral­la – eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun ma­est­ro­na oli 6c33c-poh­jai­nen set-vah­vis­tin. Syys­tä tai toi­ses­ta täl­lä ase­tel­mal­la ero il­me­ni par­hai­ten juu­ri kai­ku­jen kes­tos­sa. Sa­moin myös sa­tun­nais­ten inst­ru­ment­tien jät­tä­män soin­ti­va­nan ta­vas­sa vii­pyil­lä ja sit­ten hii­pua, ei por­tait­tain vaan ikään kuin ta­sai­ses­ti.

Toi­nen vas­taa­va het­ki val­loit­ti, kun taas ker­ran an­tau­duin Cas­sand­ra Wil­so­nin peh­me­än nek­ta­ri­mai­suu­den otet­ta­vak­si. Kaik­ki se vai­va ja tai­to, joi­ta New Moon Daugh­ter -le­vyn tun­nel­man ra­ken­ta­mi­sek­si on vaa­dit­tu, avau­tui vai­vat­to­man hel­pos­ti. Jäl­leen kaik­ki oli ta­sa­pai­nos­sa, ja mu­siik­ki(kin) soi es­teet­tä.

Vii­meis­tään Rost­ro­po­vic­hin tul­kin­ta Bloc­hin hep­re­a­lai­ses­ta rap­so­di­as­ta (Schlomo; EMI) ker­toi pe­ru­sää­nen ole­van lä­hes sitä mitä pi­tää­kin. No, tot­ta pu­hu­ak­se­ni pien­tä yli­kyp­sää me­he­vyyt­tä saat­toi il­me­tä sel­lol­la. Sik­si kai­voin myös muu­ta­mia Bac­hin soo­lo­sel­lo­sar­jan tul­kin­to­ja ver­tai­luun. Pa­pe­ril­le jäi kom­men­tik­si ”pien­tä yli­kyp­syyt­tä”.

Tuo hie­noi­nen mu­he­vuus oli pai­kal­laan, kun ha­lu­si nau­tis­kel­la so­pi­val­la ma­te­ri­aa­lil­la. Sii­hen sopi pa­rem­min kuin hy­vin Char­les Ive­sin 2. sin­fo­ni­an osat Len­to ma­es­to­so ja sitä seu­raa­va Al­leg­ro mol­to vi­va­ce (Char­les Ives; Symp­ho­nies 2 and 3; Mic­hel Til­son Tho­mas, Con­cert­ge­bouw Orc­hest­ra; Sony). Men­köön sa­mal­la leik­ki­sän ja ei-niin-ta­ka­ki­re­än sin­fo­ni­a­mu­sii­kin ys­tä­väl­le kuu­kau­den suo­si­tuk­se­na. Tuon kak­ko­sen kans­sa on kuin kuun­te­li­si In­di­a­na Jo­nes -elo­ku­vaa il­man ku­vaa.

En sano, et­tä Dy­nau­dio var­si­nai­ses­ti ko­sis­ke­li­si vaik­ka­pa eng­lan­ti­lai­sen kou­lu­kun­nan ys­tä­viä, sil­lä esi­mer­kik­si joi­den­kin tu­tuk­si käy­nei­den BBC-jään­tei­den eu­fo­ri­aan jä­te­tään sen­tään sel­vä ha­ju­ra­ko. Sii­nä mie­les­sä Con­tour on enem­män­kin mo­der­nim­man il­mai­sun ai­rut.

Jaa se ke­vy­em­pi osas­to? Tilt­ta­sin lu­ki­jan ilok­si asen­net­ta­ni vie­lä Mas­si­ve At­tac­kin, FYC:n, U2:n sekä Mid­night Oi­lin suun­taan. Ei va­lit­ta­mis­ta, vaik­ka kar­ti­o­pin­ta-alaa oli­si saa­nut ol­la enem­män­kin. Tätä kom­pen­soi par­haan­sa mu­kaan suh­teel­li­sen suu­ri te­hon­kes­to, sil­lä ihan heti ei komp­res­sio tai särö vaa­ran­ta­neet yh­den hen­gen kon­sert­ti­sa­li­a­ni.

An­si­o­na voi­daan­kin pi­tää sitä, et­tä Dy­nau­dio ei suu­rem­min komp­res­soi­nut for­tea ta­va­no­mai­sil­la voi­mak­kuuk­sil­la. Ei­hän ja­ko­suo­ti­mel­la jar­ru­tet­tu kak­si­tie haas­ta dy­na­mii­kas­sa tai re­ak­ti­o­herk­kyy­des­sä tor­via tai laa­ja­kais­to­ja, mut­ta kes­ki­näi­siä ero­ja kyl­lä löy­tyy. Täs­sä suh­tees­sa, ko­ko­luok­ka huo­mi­oi­den em­me juu­ri­kaan ni­ko­tel­leet, kai­u­tin tai minä. Sem­min­kin kun ulot­tu­vuus­kin oli pe­rus­pöm­pe­lik­si 20 ne­li­ön huo­nees­sa­ni koh­dil­laan.

On­nis­tu­nut komp­ro­mis­si

Con­tour on hie­no ja kyp­sä kai­u­tin, jon­ka pai­no­tus on mo­nel­le mu­sii­kil­le so­pi­va. Se ei myös­kään nos­ta nii­den huo­nom­pien­kaan ää­nit­tei­den kuun­te­lu­kyn­nys­tä joi­den­kin kai­ut­ti­mien ta­paan lii­an kor­ke­al­le. Kos­ka sen re­so­luu­tio on kui­ten­kin hyvä ja luon­ne suh­teel­li­sen hy­vä­ta­pai­nen, saat­taa laa­dun ys­tä­vä ja var­si­nais­ta hi­fis­tin kä­si­tet­tä vie­ras­ta­va­kin sel­lai­sen ko­tiin­sa kan­taa.

Kau­neim­pia tuo­ki­oi­ta ta­voi­tin jo mai­ni­tul­la put­ki­vah­vis­ti­mel­la, joka toi­saal­ta ra­joit­ti kuun­nel­ta­vaa re­per­tu­aa­ria sekä voi­mak­kuut­ta. Myös eräs d-luo­kas­sa vii­pyi­le­vä konst­ruk­tio toi­mi pai­koin ai­van mai­ni­os­ti erot­te­lun ja jol­la­kin ta­val­la ko­he­ren­tin il­mai­sun­sa an­si­os­ta. Puh­das ja mus­ta taus­ta oli­vat li­sä­ar­vo­ja yli put­ki­sa­tu­raa­ti­on. Vaan ko­vem­mas­sa me­nos­sa ää­neen lii­maan­tui ohuut­ta ja ei niin kau­nis­ta kiil­toa.

Ta­sa­pai­noi­sin lop­pu­tu­los syn­tyi te­hok­kaal­la ab-luo­kan päät­teel­lä, kun kuun­te­lu­voi­mak­kuu­del­ta edel­ly­tet­tiin ku­ta­kuin­kin nor­mi­voi­mak­kuuk­sia. Täl­löin is­ke­vyys ja ko­ko­nais­dy­na­miik­ka ta­voit­ti­vat jo ulot­tu­vuu­den, jos­sa kai­ut­ti­men ko­koa ei oli­si ihan heti ar­van­nut nä­ke­mät­tä. On­kin il­meis­tä, et­tä ke­hi­tys­työ ja to­teu­tuk­sen laa­tu saa­vat täs­tä kii­tok­sen­sa.

Lo­puk­si

Dy­nau­dio Con­tour 20 on ko­koi­sek­seen mel­ko kal­lis kai­u­tin. Se on­nis­tuu kui­ten­kin pe­rus­te­le­maan hin­tan­sa ko­ko­nais­laa­dul­laan. Con­tou­rin os­ta­ja ei mak­sa niin­kään len­nok­kais­ta mie­li­ku­vis­ta vaan sii­tä, mis­tä suun­nit­te­luin­si­nöö­ri on saa­nut palk­kan­sa: hy­vin teh­dys­tä työs­tä.

Mal­til­li­sen ko­koi­sel­la kak­si­tie­kai­ut­ti­mel­la on ai­na omat ra­joit­teen­sa. Joka ta­pauk­ses­sa Dy­nau­di­on uu­si pol­vi osoit­taa, et­tä ke­hi­tys ke­hit­tyy ja et­tä ra­jo­ja voi­daan ko­e­tel­la vie­lä vuo­si­kym­me­nien­kin jäl­keen.

Jus­si Ar­vio