Hal­li­tus­ti het­kes­tä kiin­ni

Ah­ke­ras­ti le­vyt­tä­vä sar­di­ni­a­lais­syn­tyi­nen trum­pe­tis­ti Pa­o­lo Fresu mu­si­soi mo­nen­moi­sis­sa muo­dos­tel­mis­sa mut­ta pa­laa ai­na muu­ta­man vuo­den vä­lein stu­di­oon De­vil Qu­ar­te­tin­sa kans­sa. Bän­din edel­li­nen, De­ser­ti­co, kuu­luu mo­nen jaz­zia ym­mär­tä­vän hi­fis­tin va­ki­o­kuun­nel­ta­viin, jopa soun­dil­li­se­na re­fe­rens­si­nä, ja tus­kin uu­sin, huo­li­tel­tu Car­pe Diem jää hei­dän huo­mi­ot­taan, vaik­ka as­tet­ta ma­ta­lam­man pro­fii­lin jul­kai­su on­kin.

Mi­tään eri­tyi­sen pi­rul­lis­ta ki­ta­ris­tia myö­ten täy­sa­kus­ti­sen ne­li­kon jaz­zis­ta on vai­kea löy­tää. Bii­sit ovat pää­o­sin ii­se­jä, tee­mat kan­san­lau­lu­mai­sen kau­nii­ta, tem­pot enim­mäk­seen rau­hal­li­sia. Bal­la­dien lyy­ri­sen lu­mon kat­kai­se­vat pa­rit pot­kui­sam­mat jat­sit ja in­ten­sii­vi­sem­mät ir­ti­o­tot, mut­ta ne­kään ei­vät riko ko­ko­nai­suu­den eh­jää ke­hää, vaik­ka jäl­kim­mäi­set abst­rak­ti­on aa­vi­koil­la mat­kaa­vat­kin. Eli näil­tä­kin osin mu­sii­kis­ta naut­ti­mi­nen ei edel­ly­tä edes gen­ren kes­ki­pit­kää op­pi­mää­rää.

Car­pe Die­min soun­di­maa­il­ma edus­taa De­ser­ti­con lail­la alan kor­kein­ta ta­soa. Luon­nol­li­sia soin­ti­vä­re­jä, me­he­vää bas­soa, läs­nä­o­lon tun­tua ja soit­to­ti­lan am­biens­sia löy­tyy juu­ri so­pi­vas­sa mää­rin.

Jaak­ko Erä­puu