Ta­nak­kaa kult­ti­mai­net­ta naut­ti­va ”Deuk­kis” näyt­tää nuo­rem­mil­leen, et­tä se­dät osaa edel­leen soit­taa de­ath me­tal­lia, vaik­ka keik­ka­tah­ti on­kin vuo­si­tu­han­nen vaih­teen ajois­ta rau­hoit­tu­nut. Jy­väs­ky­läs­tä alun pe­rin läh­te­nyt ryh­mä on py­sy­nyt mie­his­töl­tään sa­ma­na en­sim­mäi­ses­tä täys­pit­käs­tä jul­kai­sus­taan läh­tien (1998). Ai­koi­naan bän­di mää­rit­te­li mu­siik­kin­sa ole­van ”de­ath me­tal with life”, mut­ta ny­ky­kun­toi­nen iso D am­men­taa kuo­lon­sop­paan­sa maus­te­lien­tä su­ju­vas­ti niin thras­hin, kuin mui­den­kin me­tal­li­kei­tos­ten kat­ti­lois­ta. Edel­lä mai­nit­tu li­sät­ty­nä va­pau­tu­nee­seen soi­tan­toon ja pai­koin to­del­la eri­no­mai­siin bii­sei­hin, an­taa täl­le le­vyl­le ai­nek­set nous­ta (ny­kyi­sin niin kir­ja­van) white me­tal sce­nen ul­ko­puo­lel­la­kin vuo­den ko­vim­pien te­os­ten kas­tiin. So­li­tu­de, Being Hu­man, Sun & Moon, Di­vi­ne Coun­cel ja pää­tös­rai­ta The Bel­ls Are Rin­ging ovat nii­tä li­hai­sim­mil­la runt­taus­rif­feil­lä ja me­huk­kaim­mil­la ker­to­sä­keil­lä va­rus­tet­tu­ja herk­ku­pa­lo­ja, jot­ka muis­tut­ta­vat mik­si täl­lais­ta van­ha­kan­tai­seen me­tal­liin poh­jaa­vaa mu­siik­kia edel­leen teh­dään. Luu­ta ei ni­mit­täin vie­lä ole ka­lut­tu puh­taak­si.

Soun­dien puo­lel­la ei ole oi­ke­as­taan mi­tään suu­rem­paa yl­lä­tys­tä tie­dos­sa. Bän­din luot­to­tuot­ta­ja Art­tu Sar­van­ne te­kee stu­dio Wa­ter­cast­les­sa ta­kuu­var­maa jäl­keä, li­ki­main kai­kil­la osa-alu­eil­la. Sä­vyt ja soun­di­ba­lans­sit ovat hy­vin koh­dal­laan ja ai­no­ak­si na­pi­nan ai­heek­si jää­vät­kin vä­hän peh­me­äh­köt ba­sa­ri­soun­dit. Es­teet­ti­nen puo­li on myös hy­vin ta­sa­pai­nos­sa mu­sii­kin kans­sa.

Mu­sii­kil­li­nen ko­ko­nai­suus yl­tää hiuk­sen­hie­nos­ti nel­jään pam­pu­laan, soun­dien taas jää­des­sä vain aa­vis­tuk­sen vi­to­sen ra­jas­ta. Hie­no levy, jos­ta oli­si muu­ta­man kes­kin­ker­tai­sem­man bii­sin pois jät­tä­mäl­lä saa­nut täy­del­li­sen mi­ni­al­bu­min.

Riku Ha­ka­la