Highendia Tonavan rannalla
Järjestäjän mukaan uudet High End Vienna -messut keräsivät yli 20 000 osallistujaa.
HIGH END Vienna 2026 avasi uuden luvun pitkässä kansainvälisessä tarinassa, joka alkoi Hotelli Kempinskista Frankfurtissa yli 30 vuotta sitten, ja jatkui myöhemmin Munchenin M.O.C:ssa ennen siirtymistään Wieniin 4.–7. kesäkuuta Austria Center Viennaan.
Järjestäjän mukaan uusi messupaikka Tonavan rannalla osoitti olevansa sopiva moderni näyttämö kansainvälisille ääni- ja laitemessuille. Tilava arkkitehtuuri leveine, ilmavine käytävineen, runsas luonnonvalo ja houkuttelevat ulkoalueet loivat kuulemma avoimen, rennon ja samalla vilkkaan tunnelman.
Kaiken kaikkiaan HIGH END Vienna 2026 -messuilla vieraili yhteensä 23 106 kävijää yhteensä 104 maasta. Kävijöistä 10 603 oli alan ihmisiä, 11 957 kuluttajaa ja 549 median edustajaa. Suuresta kävijämäärästä huolimatta näyttelyalueet pysyivät saavutettavina läpi messujen.
Messujen kaksi ensimmäistä päivää oli omistettu kokonaan B2B-liiketoiminnalle. Messuille osallistui noin 500 näytteilleasettajaa. Kahtena yleisöpäivänä oli silmiinpistävää laajan perinteisen hifi-yhteisön ulkopuolelle ulottuvan yleisön vahva kiinnostus, tiedotteessa kerrotaan.
HIGH END Vienna 2027 järjestetään 6.–9. toukokuuta samassa paikassa Austria Center Viennassa.




